Painajaismaiset vauvan lelut

Jokunen kuukausi sitten minusta tuli isähahmo. Tämän johdosta viimeisen vuoden aikana kotiimme on alkanut kertyä kaikennäköistä tavaraa ja rompetta. Jostain syystä osa näistä esineistä herättää minussa syvää kauhua. Enkä tarkoita jostain syystä, että "hah hah olenpas erikoinen ja neuroottinen ja kukaan muu ei varmaan ymmärrä". Kenellekään se ei tule jäämään epäselväksi, miksi nämä ovat kammottavia. Tarkoitan jostain syystä, että "voi luoja, mikä kirous on ylleni asetettu, en ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt, että näitä kerääntyy talooni".

Ensinnäkin nämä nuket:

"Olisitko meidänkin isi?"

                                                                Tuon kaltaisia nukkeja on varmasti jokainen nähnyt. Niitä on joka puolella. Kaikki yhtä hirvittäviä. Ei ole mikään ihme, että nukkekauhu on kauhuleffojen alagenrenä. Typeränä, typeränä alagenrenä. Katsokaa nyt noita. Niiden tyhjät silmät tuntuvat sanovat: "pidä minusta huolta, iankaikkisesta iankaikkiseen". Kammottavintahan niissä on se, että aina noissa ne automaattisesti aukeavat silmät lakkaavat jossain vaiheessa toimimasta kunnolla. Lopputulos on tämä:

"Syytämme sinua"

Nämä kun laittaa samaan paikkaan makaamaan, niin näyttää täällä jonkin häiriintyneen yksilön majapaikalta. Henkilön, joka käyttää kaiken ylimääräisen vapaa aikansa lobotoimalla vauvoja. Kehittävä kasvuympäristö!

Sitten ovat nämä:

Jos avaruusoliot yrittäisivät vallata maailmaa korvaamalla kaikki vauvat heidän itse keittämillään klooneilla, mutta yksikään heistä ei olisi koskaan nähnyt nähnyt vauvaa, vaan olisi vain kuullut (avaruusviskistä) humalaisen kaverinsa kuvailevan niitä, niin lopputulos olisi tämä. Joka yö minua hirvittää, että nuo lähtevät liikkellee tekemään jotain pahaa. Esim. suorittamaan saatanallisia ihmisuhreja.

Saatanallisista ihmisuhreista puheen ollen:

"Kumartakaa minua"

Voi hyvä Jeesus, Maria ja Joosef. Tämä on hirvittävintä, mitä olen nähnyt. Jos edellisten lelujen kohdalla oli epäilystä, että joku ei ole nähnyt ihmislasta, niin tämän taiteilija on tuskin nähnyt ihmistä ylipäätänsä. Kuvan perusteella kirjan otsikko voisi olla "Meidän vauvan ensimmäinen opas saatananpalvontaan" enkä hätkähtäisi laisinkaan. Tai saattaisin hätkähtää sitä, että kirjahyllystämme löytyisi sen niminen kirja. Kirjan avatessa tilanne ei muutu paremmaksi. Päinvastoin.

"Älä huoli. Minullakaan ei ole sielua"

"Oi suuri demoniankka, ota vastaan tämä uhri"

"Valtava paholaisvauva valvoo, kun maanisen kohtauksen riivaama naine ryöstää ihmislapsen. Kukas muu!"

"Mitä isä tekee - syöttää vauvalle syanidia (keksi lisää)"

Ei enempää. Jo Lovecraft aikoinaan ymmärsi, että on rajansa, minkä verran kauhuja ihmismieli kestää. Joku raja. Nyt jotain piristävää loppuun.

"Hävytöntä. No mutta heipä hei, pikku possu!"