Masokistin joulukalenteri - Luukku 24

23 päivää olen listannut asioita, joista en pidä. Koska joulurauha on jo julistettu, en enää viitsisi mekastaa. Sen sijaan haluan jakaa kanssanne hyviä asioita. Niin kuin jouluna kuuluukin. Monista kategorioista löysin mätiä lepakoita ja nyt melkein jokaisesta jokin henk. koht. suosikkini.

Lautapeli: Settlers of Catan. Mitään lautapeliä en ole varmaan pelannut yhtä paljon. Tästä on hakattu turnausta turnauksen perään. Kevytstrategiarakentelu, johon yksinkertaisuudestaan huolimatta löytää uusia lähestymistapoja. Toki alulla on aina kohtalaisen suuri merkitys, mutta on huonoista lähtökohdista noustu useinkin Harvoja pelejä, joissa hyväksyn nopan.

TV-sarja: Babylon 5 on kaikkien aikojen suosikki scifi-sarjani. Arvostan sarjoja, jotka on lähtökohtaisesti rakennettu esim. viiden kauden mittaisiksi. Niin kuin B5. Turha venyttäminen on useiden sarjojen ongelma ja siihen ei B5 syyllisty. Koko sarjan kestävä juoni on timangia ja avaruusaseman eri rotujen politikoinnin seuraaminen on yllättävänkin jännittävää. Kestää uusintakatseluita Amigalla tehdyistä tehosteista huolimatta.

Makeinen: En hirveästi välitä karkeistä ylipäätänsä, mutta kananmunista tulee nostalginen fiilis. Ja kuten Duudsonit aikoinaan minulle opettivat, niitä syömällä saa huikeita klimppeja aikaiseksi!

Raskas levy: Tänä vuonna ilmestynyt Soilworkin The Ride Majestic oli ehkä ainoa levy jonka ostin vuonna 2015.Täten myös paras. Eihän Soilwork ihan kauheasti ole muuttunut sitten viime näkymän, mutta eipä se haittaa, kun edelleen läsnä on bändin parhaat puolet: tarttuvat melodiat ja hyvä meisinki. Tosin olen haistavinani ripauksen bläkkisvaikutteita, jotka eivät aikaisemmin ole samalla lailla tuoksahdelleet. Ainakin blast beattia on aiempaa enemmän. Huippulevy, jota en olekaan muistanut tarpeeksi hehkutella.

Vaate: Reisitaskuhousut ovat uskollinen ystäväni. Ne ovat mukavat päällä ja niissä saa kuljetettua kaiken olennaisen omaisuuden mukanaan.

Suomalainen sarja: Raid on huomattavasti jotain hassutteluvareksia miellyttävämpää katsottavaa. On Raidissakin omat typeryytensä, mutta kokonaisuus on mielenkiintoisinta suomirikosviihdettä, mitä tiedän. Huumori ja sanailu on Raidissa pääosin aika huikeaa.

Kirjasarja: Ainoa kirjasarja, jonka olen selannut kahdesti on Stephen Kingin Musta Torni. Seitsemänosainen scififantasiaeepos on myös parasta Kingiä, mitä olen lukenut ja olen lukenut melkein kaiken, mitä mies on kirjoittanut. Melkein.

Miestä pidetään usein jonain roskakirjailijana, mutta mielestäni hänellä on hieno ja tunnistettava tyyli kirjoittaa sekä uskomaton määrä mielenkiintoisia ideoita. Kingin erikoistaito on kuitenkin siinä, että hän saa usein typerältäkin kuulostavat ideat toimimaan. Toinen Kingin vahvuus on hänen tapansa kuvata hahmojen sisäistä maailmaa, joka on lähestulkoon vertaansa vailla. Toki King on myös kaikenlaista soopaa julkaissut uransa varrella, mutta parhaat teokset kompensoivat niitä selkeästi.

Mustan Tornin maailmaan uppoaa perinpohjaisesti jos ei nyt samantien, niin viimeistään toisen kirjan alussa. Sarjassa osuu kaikki kohdalleen: hyvikset ovat mielenkiintoisia, pahikset ovat mielenkiintoisia jopa lapsi- ja eläinhahmot ovat mielenkiintoisia. Vaihtoehtomaailmojen välillä hyppivä juoni pitää otteesaan muutamista juoniaukoistaan ja lapsuksistaan huolimatta. Ehkä on annettava anteeksi, ettei kaikki yksityiskohdat täsmää, kun sarjaa kirjoitettiin sen 30 vuotta.

Rakastan aina sitä, kun kirjat/elokuvat/sarjakuvat ovat osa jotain suurempaa maailmaa. Siksi olen ollut niin riemuissani, kun marvelmaailma on saatu valkokankaalle ja siksi esim. Alistair Reynoldsin Ilmestyksen avaruus-sarja on toiminut niin täysiä. Musta Torni on Kingin keskusteos. Iso osa Kingin tuotannosta liittyy Torniin tavalla tai toisella. Pikaistuksissani laadin listan (ja järjestyksen!) kirjoista, mitä Tornin ohella kannattaa minun mielestäni lukea:

Musta Torni: Revolverimies
Musta Torni: Kolme korttia pakasta
Musta Torni: Joutomaa
Tukikohta
Musta Torni: Velho
Painajainen
Musta Torni: Callan sudet
Musta Torni: Susannan laulu
Uneton yö
Pedon sydän
Musta Torni: Musta torni

Lisäksi Talismaani ja sen jatko-osa Pimeyden talo ovat asiaan kuuluvaa luettavaa, mutta eivät ole pakollisia.

Piirretty: The Looney Tunes Show on ollut loppuvuoden iloinen yllätys meidän perheessä. Väiski ja Repe on väännetty yllätävän toimiviksi sitcom-hahmoiksi menettämättä kuitenkaan hahmojen ydintä. Enpä olisi uskonut voivani nauraa näille hahmoille näin paljon.

Musikaali: Ääämmyymmää, no Buffyn ja Scrubsin musikaalijaksot olivat hyviä. Niissä oli myös melkein loogiset selitykset siihen, miksi kaikki lauloivat ja tanssivat!

Lehti: Soundi oli ainakin asiallinen musiikkilehti silloin, kun sitä vielä tilasin. Nykytasosta en osaa sanoa. Ehkä sekin on nykyaikaa vaivaavan journalistiikan rappeuman uhri? Emme saa koskaan tietää.

Esine: Sänky on herätyskelloa mukavampi. Siellä saa nukkua, kun toinen taas herättää.

Suklaa: Marabou-suklaat ovat suosikkejani ja niistä dominokekseijä sisältävät ovat ihastuttavimpia. Iih. 

Sarjakuvaelokuva: Judge Dredd on kaikkien aikojen suosikkisarjakuviani. Olen selaillut niitä siitä asti, kun penskana satuin vahingossa löytämään ne kirjaston aikuisten sarjakuvat-osastolta. Tulevaisuuden poliisivaltion kovin poliisi/valamiehistö/tuomari/teloittaja on hahmona ehkä tarkoituksellisen yksiulotteinen, mutta sarjakuvassa on usein hyvääkin satiiria ja sanottavaa.

Stallonen Judge Dredd oli fanille hävityksen kauhistus, mutta parin vuoden takainen Dredd lunasti kaikki odotukset. Elokuvan ansiot eivät jää siihen, että se on sarjakuvalle uskollinen, vaan se on myös jännittävä toimintaelokuva tylyllä meiningillä. Satiiri tosin jää vähälle, mutta ei sillä niin väliä Urbanin yrmyillessä Dreddinä juuri oikealla tavalla. On huutava vääryys, ettei tämä saanut jatko-osaa. Drokk!

Komediasarja: Spaced eli Avaruuden tuntua ehkä ainakin suomessa hieman aliarvostettu helmi. Ainakin Edgar Wrightin ja Simo Peggin sekä heidän Cornetto-trilogiansa ystäville tämä on pakollista katsottavaa. Tästä voisi myös Big Bang Theory ottaa mallia, miten nörttihuumoria tehdään.

Siinä oli tämän joulun kalenteri. Nyt voi antaa ärsyttävien asioiden olla hetken aikaa. Hyviä asioita kaikkien jouluun ja myös uuteen vuoteen! Päätän kalenterin lyhyeen bloopers-videoon, koska nehän ovat aina hauskoja. Näköjään turpaan saaminen on myös hauskaa.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 23

Monopoli on pahempi kuin Kimble. Niin paljon pahempi. Sillä jos Monopoli riisutaan kaikista pikku puuhasteluistaan, hassuista pelinappuloistaan ja get out of jail free-korteistaan, se on vain pelkkää nopan heittämistä. Loputonta nopan heittämistä. Loputonta nopan heittämistä ja sormustimen siirtämistä. Kerta toisensa jälkeen. Ikuisesti.

Monopolissa ostetaan kiinteistöja ja rakennetaan hotelleja, jotta kanssa pelaajille tulee paha mieli kun noppa käskee heidät sinun kiinteistöllesi. Joskus taas pysähdytään paikkaan, joka on kaverin omistama. Silloin sinua rangaistaan. Tai ehkäpä palkitaan. Sillä silloin menetät rahaa ja olet askeleen lähempänä pelin päättymistä osaltasi.

Ero Kimbleen ja samalla pelin pahin synti on se, että Monopoli kestää ikuisesti.  En ole eläessäni pelannut ainuttakaan Monopoli peliä loppuun saakka. Helvetissä varmaan pelataan monopolia. Yhdysvaltain armeija käyttää Monopolia kidutusvälineenä. Helvetti on toistoa. Ja järjen mahdottomuus. Ja toiset ihmiset. Nämä kaikki yhdistyvät Monopoliin.

Lisäksi minua ärsyttää, että internetin jatkuvasti hehkuttaa kuinka Monopoli on kaikista kauhein ystävyyssuhteiden rikkoja, mitä lautapeliosastolta löytyy. Ei pidä paikkaansa. Keksin samantien esim. kolme pahempaa pelia, joissa saa aiheutettua raivoa kanssa pelaajissaan.

Niille, joilla ei ole Monopolia kotona, mutta jotka haluavat välttämättä saada sisäänsä sen tunteen, jota pelin pelaaminen aiheuttaa, niin tässäpä ohjevideo. Ja tässä suamen kielen lause joka, on viälä hunompaa suomea ja pidempi ja vaikeampi ja haastavammin ymmärrettävä kuin edellinen lause, josta äidin kielen opettajani olisi ylpeä.

Carcassone, Munchkin ja Citadels.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 22

Stephen Sommers ohjaa typeriä elokuvia. Stephen Sommers käsikirjoittaa typeriä elokuvia. Stephen Sommersin elokuvat ovat siis typeriä. Hän on vähän kuin kyvytön versio Michael Baystä. Hän myös rakastaa vanhoja Universalin kauhuelokuvia. Siitä on jo osoituksena umpihönöt Muumio-elokuvat. Todella hanska lähtee lapasesta vasta Van Helsingin kohdalla.

Van Helsingin on tarkoitus olla kunnianosoituksena Universalin tunnetuimmille hirviöille: Draculalle, Frankensteinin hirviölle ja ihmissudelle. Lopputulos on yhtä paljon kunnianosoitus niill, kuin Kristallikallon valtakunta on Indiana Jonesille. Se on yhtä paljon kunnianosoitus, kuin Phantom Menace on Star Warsille. Se on samalla tavalla kunnianosoitus, kuin Twilight on vampyyrimytologialle.

"Kunnianosoituksen" epätoivoisuus näkyy elokuvan alun mustavalkoisesta osiosta jossa kierrätetään Universalin Frankensteinin ikonista loppua palavine soihtuineen, heinäseipäineen ja tuulimyllyineen. Tosin Frankenstein on juuri saanut hirviönsä valmiiksi ja mitä ponnettomimmin huutanut ilmoille "It's alive, it's alive!", eli kyläläiset ovat lähteneet heittelemään polttopulloja suomalaisella mentaliteetilla, toisin sanoen ilman mitään erityisempää syytä.

Van Helsing on ghostridermainen pökäle, jossa typeryydet seuraavat toistaan loppumattomana sarjana. Ensinnäkin juoni on aivan tolkuttoman sekava ja liian monimutkainen tällaiseen elokuvaan. Yritän nyt epätoiveisesti hahmotella itselleni, mistä elokuva kertoi.

On siis hirviönmetsästäjä Van Helsing, jota esittää Wolverine. Wolverine on töissä Vatikaanilla. Tähän mennessä on vielä seurattavissa. Vatikaani lähettää Loganin Transylvaniaan surmaamaan Draculan. Eihän tämä nyt niin pahalta kuulosta! Syy miksi, Wolverine lähetetään surmatöihin, on koska hänen tulee auttaa sukua, joka on ollut Vatikaanin apuna vuosikaudet. Jos suku ei saa surmattua Draculaa, niin 22 sukupolvea suvusta ei pääse taivaaseen. Okei, vähän tarpeetonta mutta menkööt. Dracula on taas Transylvaniassa pistänyt Frankesteinin valmistamaan hänelle hirviön. Hän tarvitsee hirviötä, jotta saisi synnytettyä lapsensa. Eh?
 
Pakko hieman paneutua tuohon Draculan lapset -hullutukseen. Jos ymmärsin elokuvaa oikein, niin vampyyrit lisääntyvät munimalla. Munista syntyy pieniä lepakkohirviöitä. Jos nämä hirviöt eivät saa tarpeeksi sähköä tai elämää tai kebabia tai mitä en edes tiedä niin ne räjähtävät. Kuinka paljon huumeita pitää vetää, että näistä lauseista pystyy muodostamaan päässään jotenkin järkevän kokonaisuuden? Ja Stephanie Mayeria syytetään vampyyreiden pilaamisesta.

Elokuvassa ei toimi mikään. Tehosteet ovat auttamattoman vanhentuneita ja toimintakohtaukset tylsiä. Van Helsingin apuvälineet ovat naurettavia. Kannettavat sirkkelit, miksi ei! Elokuvan humoristinen sivupotku (joka noita typeriä laitteita valmistaa) on naurettavan epähauska. Erikoisesta vampyyriloren käytöstä vielä mainittava, että ilmeisesti aurinko tuhoaa vampyyrit ihan vain koska se on niin kirkas. Ainakin sivupotku antaa Wolverinelle jutun, josta tulee valo "joka on yhtä kirkas kuin aurinko". Sillä tapetaan huoneellinen vampyyreitä. Eli Van Helsingin maailmassa vampyyrit ovat voimattomia, jos sinulla on tarpeeksi tehokas taskulamppu.

Pahinta on kuitenkin näyttely. Kaikilla on kamala "itäeurooppalainen"-aksentti, joka jotenkin tuntuu melkein yhtä rasistiselta kuin että kiinalainen hahmo sanoisi pelkästään chingchongchingchong. Erityisen pahalta tämä tuntuu Draculan morsianten käsittelyssä. "Ait vlad tu".



 Kaikki näyttää ja kuulostaa niin hölmöltä. Kun tuon klipin lopussa morsiammet muuttuessaan pyörähtävät sulokkaasti, niin en voi olla joka kerta sen nähdessäni huutamatta "WHIII". Vastaavia pyörähdyksiä elokuva on täynnä. Vieläpä eri hahmojen toimesta. Sulokasta?

Itse Dracula on sitten kaiken huippu.Tämän ylinäyttely on jotain niin uskomaton lennokasta, että sitä ei näkemättä usko. Vähän kuin junaonnettomuutta seuraisi: onhan se kamalaa katsottavaa, mutta katsoa on silti pakko. Oma suosikkini on tunteikas monologi siitä, kuinka hän ei tunne mitään. Samalla kun Dracula kävelee seinää pitkin. Worst. Dracula. Ever.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 21

Joku joka tuntee minut saattaisi väittää, että en ole kauhean kätevä käsistäni. Joku saattaisi olla aika oikeassa. Jos haluaa tarkastaa peukaloni sijainnin kämmeneni suhteen, alla oleva kaavio saattaa auttaa asiassa.

Kädettömyyteni välitön seuraus on se, että en oikein pärjää askarteluhommissa. Tästä taas seuraa se, että en ole koskaan mitään askarteluhommia voinut sietää. Värityskirjatkin olivat minulle pienenä liian haastavia. Niistä traumatisoituneena työpaikaltani löytyvät aikuisten väritystehtävät saavat minussa aikaan halvaannuksen sekaisen kauhun. Askartelutarvikkeet olisivat kyllä vihoviimeinen asia, jota maailmassa tarvitsen. Pelkkä askartelun ajattelukin on ns. suipistavaa.

Pikkutarkka näpertely on jotenkin niin tuonpuoleinen asia minulle, että jos minun pakotetaan askartelutilanteeseen minut valtaa demonimainen raivo, jota yleensä minun lempeästä luonteestani ei löydy. Vaikeimpia aikoja elämässäni oli, kun minun piti auttaa hääkutsujemme teossa. Paholaisen keksintö nimeltä kaksipuolinen teippi tuli kivuliaan tutuksi. Jokainen hetki niiden korttien parissa oli tuskaa. Tuntui, että tein niitä satoja. Vaimo sanoo, etten tehnyt kymmentäkään. Parhaani tein.

Seuraavaksi kevyt tutoriaali siihen, miksi minun ei pitäisi ikinä askarrella mitään. Huomioikaa kaksipuolinen teippi.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 20

Yhdessä vaiheessa elämääni Ghost Rider, eli Aaveajaja oli suosikki Marvel-hahmoni. Voi sitä riemua, kun kuulin, että liekkikallo saa oman elokuvansa. Sitten näin trailerin:

Silloin minulle selvisi, että Ghost Rider on valitettavasti myös raivonäyttelijä Nicholas Cagen lempihahmoja. FUN FACT: Kakella on Ghost Rider tatuointi. Se jouduttiin peittämään kuvausten ajaksi. Sääli sinänsä. Jos se olisi näkynyt, niin ruudulla olisi ollut jotain oikeasti Ghost Rideriin liittyvää. Mutta kiilailen asioissa.

Trailerin perusteella odotin erittäin vähän. Ensinnäkin "Rider comes out at night". Ei se noin mene! Oikeasti muutos tapahtuuaaaaAAAAARGHHH!!!! Anteeksi. Faniraivo otti minusta vallan. Sitä luultavasti tulee käymään tämän arvostelun aikana. Trailerin aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta kävin katsomassa Ghost Riderin oikein teatterissa. Menin odottaen, että elokuvassa olisi edes näyttäviä toimintakohtauksia.

EI OLLUT!! ELOKUVASSA EI OLLUT MITÄÄÄAAARRAGH!!! Khrm. Elokuva kertoo Johnny Blazesta, joka myy sielunsa Mephistolle, jotta blaa blaa blaa minuakaan ei kiinnosta. Joka tapauksessa Blazesta tulee Helppo ratsastaja, jonka paholainen lähettää metsästämään poikaansa Blackheartia. Blackheartia esittää poika, jonka mielestä muovipussi tuulessa on jotenkin taiteellista ja deeppiä. Blackheartilla on apuna muita demoneja ja he yrittävät tehdä jotain. Varmaan jotain pahaa. Ei sillä ole väliä. Ei millään ole.

Elokuva on uskomaton sarja mitä idioottimaisimpia kohtauksia. Kohtaus kohtauksen jälkeen typeryys ylittyy. Kerta toisensa jälkeen. Aluksi lähdetään kevyistä, missä Johnny esittelee motoristitaitojaan teinirakkaudelleen. Tästä nostetaan panoksia kohtaukseen, jossa hän syö karkkeja martinilasista ja katsoo apinoita karatepuvuissa. Ja nauraa katketaksenseäsoihawreäoihraälknharläkhraskälahsräkl. Anteeksi. Tuli pakottava tarve hakata päätä näppäimistöön.

Sitten on tämä

Ghost Rider näyttää keskisormea poliiseille ja nauraa päälle. Vaatii kaiken tahdonvoimani, etten hakkaa näppistä näytön lävitse. Tuo. On. Vain. Niin. Hahmon. Vastaista. Hngh. Vähän jos Teräsmies-leffassa Teris tappaisi jonkun! Sama asia! Sitten on vielä tämä kohtaus, missä aaveajajat ratsastavat keskenään viimeiseen kohtaamiseen Blackheartin kanssa Ghost riders in the skyn soidessa. Niin. Uskomattoman. Typerää. Ettei. Pysty. Kirjoittamaan. Kuin. Sanan. Kerrallaan. Lopulta toinen aaveratsastaja ei viitsi edes liittyä taisteluun. Oli kai vaan matkaseurana. Mitä, miksi, kuka ja miten.

Sitten ne toimintakohtaukset. Nehän näyttävät kaikki tältä.

Raideri pyörittää kettinkiään ja taistelu on ohi. Kenen mielestä tuo on näyttävää tai jännittävää. MITÄ. Hengitä Risto, hengitä. Älä enää koskaan päästä petoa irti.

Ehkä minun on parempi lopettaa ennenkö saan jonkun kohtauksen. Voisin olla tässä tuntikaupalla hakaten lauseita, jotka alkavat kaikki "Sitten on se kohtaus". Ghost Rider ei ole pelkästään huonoin näkemäni Marvel-elokuva. Se on eräs huonoimmistä näkemistäni elokuvista ylipäätänsä. Ja se, hyvät ystävät, on paljon se.

Ai niin, jostain syystä maailma on niin paha paikka, että tälle tehtiin jatko-osa. Se on muuten sama elokuva paitsi että jatko-osassa Ghost Rider kusee tulta eräässä kohtauksessa. Hngh.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 19

Olen luultavasti tehnyt teksteissäni selväksi kuinka paljon huumoriton huumori ahdistaa minua. Kuinka kamalaa on katsoa jotain hauskaksi tarkoitettua, mikä ei vain naurata. Kuinka sielua särkevää myötähäpeää aiheuttaa epäonnistunut vitsi. Jos joku haluaa käydä naljailemaan, että miten siinä tapauksessa pystyt katsomaan tekstejäsi tai itseäsi ylipäätänsä, niin siihen sanon että

Huonon huumorin vaikeimpia edustajia ovat sitcomit. Tiedättehän, naururaitaiset jenkkihassuttelut. Tajuattehan, että tässä kohtaa pitää nyt nauraa! NAURAKAA LAMPAAT! NAURAKAA! Onhan toki olemassa ihan hauskojakin sitcomeja, mutta pahimmillaan ne ovat pahimpia. Pahimmillaan sitcomin katsominen on kuin katsoisi salkkareita naururaidalla.

Mitäänsanomattomista juonista, paikalleen pysähtyneisyydeistä, surkeista vitseistä, kuluneista hahmoista ja laiskuudesta. Niistä ovat huonot sitcomit tehty. Seuraavassa omat inhokkini sekä jokaisesta lyhyt kuvaus.

Kellareiden kunkku: Aviopari, joka on jostain syystä yhdessä. Mies idiootti, kellarissa lisää idiootteja.

Kaikki rakastavat Raymondia: Aviopari, joka on jostain syystä yhdessä. Kukaan ei rakasta Raymondia, kaikkein vähiten yleisö. Ärsyttävä äiti naapurissa.

Reba: Texas mama, joka sanoo deggäädäy dä däägä däägä. Texasilaista aksenttia vai murretta vai mitä lie on aivan kirotun vaikea kuunnella ilman ajatuksia tärykalvojensa puhkomisesta. Texas maman ympärillä idiootteja.

Miehen puolikkaat: Lähinnä vitsejä masturboinnista. Pelkästään epämiellyttäviä ihmisiä.

Rillit huurussa: Väärin ymmärrettyjä ja sinnepäin heiteltyjä populaarikulttuuriviittaukksia sekä catchphraseja. Bazooka!

 On muuten uskomattoman typeriä suomennoksia näiden sarjojen nimillä! Juuri semmoista epätoivoista "ymmärtäkää, että tämä on hauskaa!"-hajua erittää myös nuo suomennokset.

Loppuun video Bing Bang Theorystä, josta on poistettu naururaita. Tavallaan naurattaa tuollainen totaalinen vitsittömyys.

Miehet, jotka vihaavat naisia - The series

Masokistin joulukalenteri - Luukku 18

Olimme muistini mukaan vaimon kanssa kipeinä ja halusimme oloon sopivaa kevyttä viihdettä. Päätimme katsoa Frozenin, koska sitä oltiin mahdottomasti kehuttu internetin pimeimmissä syövereissä. Tämä osoittautui jäätäväksi virheeksi. Olo oli kahta kauheampi, sillä nyt pahoinvointi ulottui fyysisen olemukseni lisäksi mieleen, sieluun sekä moraaliin. Frozen on huonoin näkemäni Disney-elokuva.

Ihan kuin elokuvassa vähän yritettäisiin nauraa disney-kliseille, kuten minuuteissa tapahtuville rakastumisille, mutta suurimman osan aikaa kliseet jyräävät kaiken alleen. On hassulla tavalla kömpelö päähenkilö (jonka persoonallisuus on sama kuin kaikkien aiempien vastaavien päähenkilöiden),  hauskaa mykkää eläinsidekickiä (jonka persoonallisuus on sama kuin kaikkien aikaisempien mykkien eläinsidekickien. ihmeellinen mykkä eläin) on hassua kinastelua selkeästi toisiinsa vetoa tuntevien välillä.

Tätä elokuvaa katsoessa tuntee nähneensä tämän kaiken niin monta kertaa aiemmin. "Yllättävä" pahis oli juuri niin yllättävä kuin "heittomerkeistä" voi päätellä. Totta, aina ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Jotkin äärimmäisen kliseiset toimintaleffat voivat olla erinomaisia. Silloin on kuitenkin kliseillä pidettävä jollain tapaa hauskaa. Frozenissa kaikki on todella väsynyttä.

Kaikista pahinta oli se helvetin lumiukko. Ei siis kiroillen, vaan uskon rehellisesti, että pahuuden voimilla oli jotain tekemistä sen luomisen kanssa. Niin tarinan sisällä kuin oikeassa maailmassakin. Ei tuollaista voi luoda kuin paha tahto. Lumiukkeli oli ärsyttävin cgillä väkerretty hahmo sitten Jar Jar Binksin tai Adam Sandlerin. Saman tien luomuksen tullessa ruutuun aloin toivoa ikuista kesää. Voisiko huonosta, epäonnistuneen ärsyttävästä ja ärsyttävän epäonnistuneesta huumorista määrätä jonkinlaisen sakko/ruoskimisrangaistuksen? Joka ikinen rivi dialogia on kidutusta. Tarkemmin ehkei minun kannata tuollaisia rangaistuksia ehdottaa. En enää uskaltaisi julkaista tekstiä  Tai puhua julkisesti. Tai ollenkaan.

Vanhoja Disney-perinteitä noudattaen Frozen on musikaali. En muista ainuttakaan biisiä. Success! Muistan, että ne olivat mitäänsanomattomimpia nuottien jonoja sitten viimeisimmän In Flames-levyn. BOOM!

Tietysti valehtelen. Let it go on ihan tarttuva biisi ja sen olin kuullut jo aikaisemmin, koska se oli aiheuttanut mölyä jenkkien homoavioliittoa vastustavien joukoissa. Biisi kaikesta päätellen kertoo siitä, että näille toisten avioliittoja vastustaville laulajatar haluaa sanoa että antakaa nyt jo olla. En tiedä. En kuunnellut niin tarkkaan.

Kunpa se jääprinsessa olisi ollut päähenkilönä. Se olisi voinut olla mielenkiintoinen elokuva! Supervoimia! Juonittelua! Itsensä löytämistä! Voimien väärinkäyttöä! Toki nuo elementit ovat ovat mukana edelleen, mutta nyt nämä kerrotaan sisaren näkökulmasta. Sisaren jolla ei ole jäävoimia. Kuka tämän päätöksen teki?! Sisar on tylsin päähahmo. Hassulla tavalla tylsin. Tarkoitan tuolla, että sisar on hassu vain käsikirjoittajan mielestä. Jos hänenkään. Minun mielestä hahmo oli tylsä.

Niin sitten oli ne peikotkin. Niistä minulla ei ole muuta sanottavaa kuin hohhoijjaa. Itse asiassa siihen voikin tiivistää mielipiteeni elokuvasta.

Hohhoijjaa.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 17

Anteeksi vain, mutta minä en vain tajua. Vuodesta vuoteen näistä näkyy mainoksia telkkarissa, mikä varmaan tarkoittaa sitä, että jotkut näitä käyvät katsomassa, mutta en vain tajua. Mikä näissä kiinnostaa. Yritin sivistää itseäni etsimällä youtubesta pätkät siitä, mitä nämä showt pitävät sisällään. Ehkä sitten ymmärtäisin!

Ensiksi kokeilin Apassionataa.

No. En vain ymmärrä. Ne ovat hevosia. Hevoset menevät ympyrää. Taustalla soi aikuisviihdemusiikki. Pitääkö tästä olla jotenkin vaikuttunut? En tajua! Ne menevät ympyrää! Taustalla on lakana, jonka on suunnitellut joku, joka on viettänyt elämänsä larppaamalla keijua. Ehkä tämä on samanhenkisille suunniteltu? No se oli melkein siistiä, kun joku ratsasti pää alaspäin. Toisaalta siinä oli vain tyyppi pää alaspäin. Ja se meni ympyrää! Ympyrä ei ole niin kiehtova kuin voisi luulla!

Totta kai tuo kaikki on varmasti haastavampaa kuin miltä se näyttää. Varmasti alan harrastaja voisi tulla selittämään kuinka sulavasti nuo elukat tekevät flipflopit (niin kuin alan termistössä sanotaan), mutta ei kannata. En tajua kuitenkaan ja se ei tee tuosta näyttävämmän näköistä.

Entäs sitten Disney on Ice?

Hahaha, tajusin vasta! Disney on ice! Niin kuin se huhu, että Walt Disney on pakastuttanut itsensä! Ei luoja, miten tässä meni näin kauan! Huh huh.

Mitään muuta hauskaa tässä ei ollutkaan. Ihmisiä luistelemassa. Pääasiassa ympyrää. Mikä siinä ympyrässä on? Onko näiden viehätys siinä ympyrässä ja minä en ole vain tajunnut kuinka siistejä ympyrät onkaan?

Totta kai näillä ihmisillä on kömpelön näköiset disney-puvut päällään ja taustalla soi disney-biiseja CD:ltä. Whoop-disney-doo. Ne ovat ihmisiä luistelemassa. Jos haluaa näitä biisejä kuulla, niin miksei kuuntele esim. spotifystä? Tai katso niitä leffoja? Tai ihan mitä tahansa muuta? Onko luistelun ja disney-biisien yhdistelmä niin maaginen?

Totta kai tuo kaikki on varmasti haastavampaa kuin miltä se näyttää. Varmasti alan harrastaja voisi tulla selittämään kuinka sulavasti nuo elukat tekevät flipflopit (niin kuin alan termistössä sanotaan), mutta ei kannata. En tajua kuitenkaan ja se ei tee tuosta näyttävämmän näköistä.

Kaikki kunnia niille (tai ei nyt ihan kaikkea), jotka näistä nauttivat, mutta minä en vain pysty kiinnostumaan. Minun silmissäni tämä on niin tylsää, että mieluummin kokisin elämäni tylsimmän hetken uudestaan, kuin näkisin näitä.

Ps. Elämäni tylsin hetki oli, kun minulle esiteltiin krematoriota. Polttimon työntekijä oli selkeästi ylpeä työmaastaan, sillä hän esitteli krematoriosta kaiken. Kaiken. "Tuossa on ovi. Siitä pääsee ulos". Hnnnngh.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 16

Minulla ei ole mitään voimakkaita naisia vastaan, mutta... Vai onko sittenkin? Ainakin käytin "mutta"-lausetta ja tunnetusti kaikki ennen muttaa sanottu on gaggelbergpuhetta. Anteeksi kaikki voimakkaat naiset. Mitä yritän sanoa on se, että Katy Perryn Roar on hirvittävä biisi.

Ymmärrykseni mukaan tämän on kuitenkin tarkoitus olla jonkinlainen naisen voimaannuttelu veisu. Toisin sanoen se kertoo siitä, kuinka Katy Perry on heivannut miehensä. Siitä se nimittäin lähtee!

Vaikka biisin säkeistöt ja pre-chorukset ovat kauttaaltaan pliisuuja plimplimplim-pienoineen, niin biisin varsinainen kauheus ei johdukaan pliisuudesta. Päinvastoin kertsin täysiä tykittelevä Perry on syypää mun hymyyn. Tiedättekö, kun joidenkin volyymi nousee tasaisesti promillejen noustessa? Sitten kyseinen henkilö ei vaikene ikinä? Vaikka suusta ei tulisi enää sanojakaan, vaan pelkkää ohmohhohia? Siltä kertosäe minun korvaani kuulostaa. Louder than a lion todellakin. Ei tarvi karjua koko aikaa, vaikka biisin nimi onkin Roar.

Siinä on muuten taas lausahdus, joka ärsyttää minua ilman hyvää syytä: "Hear me roar!" Ellet kuulu Lannisterin sukuun, ei ole mitään syytä, että sanoisit noin. Et ole tiikeri etkä jalo peura, vaikka niin fantasioisitkin. Kuulostaa vaan niin typerältä ja epätoivoiselta. Itse asiassa se kuulostaa siltä myös Game of Thronesissakin. Kenenkään ei tulisi käyttää tuota lausetta koskaan.

Sitten tässä on toinenkin suosikki-inhokkini: "from zero to hero". Ihan kuin koko biisi olisi tehty minua ajatellen! Kaikki sanat, laulutyylit ja sovitusratkaisut ovat kuin suoraan painajaisistani!

Jostain syystä biisissä on myös useampi nyrkkeilyviittaus. Vaikea sanoa miksi. Ehkä joku innostui liikaa tekstiin sujahtaneesta eye of the tigerista. Mutta kun muuten puhutaan lähinnä kissaeläimistä ja käytetään sieltä lähteviä analogioita, niin vähän tulee sekavaa viilistä, että mitä tässä halutaan nyt hakea. Oikeastaan ennemminkin miksi.

Ahdistava on myös hassuttelumusiikkivideo. Onko Perryn videoiden pakko olla aina tällaisia? Jotenkin niin kovin laskelmoitua. Ei tällaiseen pysty kuin tuottajasetä taskulaskimen kanssa. Tällaisesta nuoret niiku diggaa! Ärsyttäviä hassuja ilmeitä ja hassulla tavalla ärsyttäviä ihmisiä. Sitten Perry konttaa lammikon äärellä ja kanavoi sieltä taikatiikerin. Luonnollisesti. Se varmaan kuvaa hänen naiseuttaan. Sitten Perryn naiseus karkoittaa luolamiehiä luolapiirrustuksessa. Kai siinäkin on jokin sanoma. Joulun sanoma.

Ai, niin ja koska eilen pyydettiin pahoinvointivideota:

Masokistin joulukalenteri - Luukku 15

Olen hiljattain koukuttunut suklaaseen. Ei se haittaa, koska suklaa on tavallaan parasta. Se virkistää kehoa ja mieltä. Se myös maistuu hyvältä. Kyllähän te nyt tiedätte. Kuinkahan paljon on tarpeellista, että esittelen lukijoilleni, mitä on suklaa? Kuinka tyhmänä lukijoitani oikein pidän? En lainkaan.

Mutta ei ole niin hyvää asiaa, ettei ihminen olisi onnistunut sitä pilaamaan. Ettei jouluihminen olisi onnistunut sitä pilaamaan. Puhun tietysti joka joulun vitsauksesta, eri näköisistä ja kokoisista konvehtirasioista. Tai pitäisikö sanoa kanveht... konvehtireisio... konventti... en keksi tuosta mitään väännöstä. Joka tapauksessa niitä tulee joka joulu ovista ja ikkunoista. Tai vähintään yksi. Sekin tulee yleensä paketista.

Toki joissain on muutama hyväkin konvehti, jonka maku muistuttaa jopa jollain tavalla ihmiselle sopivaa suklaata. Jostain syystä näihinkin paketteihin on pitänyt laittaa makuja tyylin "yrttipistaasi" ja "selleri" ja "kananpoikaa bernaisekastikkeessa". Miksei voi vain olla suklaata? Johon on korkeintaan laitettu minttua tai toffeeta kaveriksi. Yksinkertainen on kaunista. Joku raja. Olkaas nyt, älkääs nyt. Sull on mun luonto, mitäs läksit? Aavanmeren tuolla puolen jossakin on maa. Yritän vain sanoa, että jos haluatte antaa minulle suklaata lahjaksi, levyt ovat ihan hyvä ratkaisu.

Enkä todellakaan aio ostaa rasiallista mitään pippuriemmentalkonvehteja, että saisin kuvattua jonkun videon jossa voin pahoin.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 14

Man of Steel. More like Ban of Feel, am I rite?!

Niin.

Mutta ihan tosissaan, Man of Steel on kylmä, mauton ja suorastaan tylsä supersankarielokuva. Kuten olen aikaisemmin blogissa todennut, Teräksen mies on mielestäni supersankari unettivammasta (unetti vammasta, haha?) päästä. Man of Steel tekee parhaansa tehdäkseen tästä vielä tylsemmän. En tiedä onko näyttelijän vai käsikirjoituksen vika, mutta minkäänlaista tunnetta ei Henry Cavill onnistu Teräsperttinä yleisölle välittämään.

Christopher Nolan on selkeästi innostunut liikaa Dark Knight-trilogian menestyksestä ja päättänyt tehdä samalla tavalla "synkän" ja "realistisen" version Teräsmiehestä. Mikä on tietysti ihan hemmetin hyvä idea. Kun pelkästään katsoo Teriksen asua ja niitä punaisia speedoja, niin sanat synkkä ja realistinen ovat kieltämättä päällimmäisenä mielessä. Elokuva on niin iloton, että se suorastaan imee ilon katsojastaan. Minä ainakin sain leffasta migreenikohtauksen.

Kevin Costnerin esittämä isä Kent oli jotenkin täysin käsittämätön hahmo. Tämä maalailee Teräsnerosta jotain Jeesus-hahmoa ja saman aikaisesti haluaa pitää tämän voimat niin syvällä kaapissa, että toteaa, että Teräksen olisi ehkä pitänyt antaa bussilastillisen verran lapsia kuolla. EHKÄ! Lisäksi tämän kuolinkohtaus oli jotain aivan käsittämätöntä, etten oikein pysty sitä sanoin kuvailemaan. Katsokaa nyt.

Yritän silti. Mitä. Hurrpadurpp, minun pitää pelastaa joku koira, koska joku koira. Ihan kuin hän haluaisi tosissaan eroon Supermiähest. "Mieluummin hyppään tornaadoon, attanas!". Koko kohtaus olisi voinut mennä niin monella tapaa eri tapaa, jos joku henkilöistä ei olisi tunnevammainen. "Annoin isäni kuolla, koska hän ei uskonut minun olevan valmis". Mitä himskattia niin monella tasolla.

Elokuvan juonta kuvailisi kaikista parhaiten näin:

Jos minun on pakko käyttää sanoja, niin elokuvassa avaruusjeesus kohtaa avaruusnatsin. Mukana paljon tarpeetonta ja useimmiten täysin järjetöntä taustatarinaa. Avaruusnatsi näyttelijä on aivan ainutlaatuinen sekoitus yli- ja alinäyttelemistä. Kauhea huuto ilman minkäänlaista tunnetta. Melkoinen performanssi.

Hetkinen. Mitä hittoa nuo olivat olevinaan? Nuo missä pahikset lennätettiin sinne minnelie.

Avaruusnatsit lentävät avaruusvankilaan avaruuspeniksillään. Tietysti.

Avaruusjeesuksen jeesustelun määrä on jotain uskomatonta. Se ylittää oman sunnuntaisin harrastamani jeesustelun määrän yhtä suurella maäärällä kuin tämä elokuva ylittää käsitykseni siitä, miksi kaikki tässä on tehty näin. Ja se on paljon se.

Hienovaraista! Voisiko ylemmässä kuvassa olla Jeesuksen ja Batman bin Supamanin välissä olla yhtäkuinmerkki, niin saattaisin tajuta viittauksen. Elokuvassa jaksetaan jauhaa siitä, kuinka Teräsmies on paras asia mitä on maapallolle tapahtunut ikinä, mutta en keksi miksi. Ainoa mitä Teris saa aikaiseksi, on pistettyä Metropoliksen palasiksi avaruusnatsin kanssa tylsimmässä taistelukohtauksessa, mitä on saatu supersankarielokuviin tungettua. Sankarillista! Oikeasti, elokuvan toimintakohtaukset ovat niin ankeita, etten keksi vertausta enkä metaforaa. Kaikkea tuhoutuu pirusti, ihmiset lentävät ja lennättävät, mutta mikään ei ole oikeasti näyttävää saati kiinnostavaa.

Monet ovat poranneet siitä, kun lopussa Teris toimii hahmon periaatteiden vastaisesti ja surmaa avaruusnatsin. Itse en jaksanut välittää enää mistään siinä vaiheessa elokuvaa. Tosin kohtaus oli aivan jäätävän idioottimainen.

Tai vähintään idioottimaisesti kuvattu. Näyttää siltä, että nuo "hengenvaarassa" olevat ihmiset voisivat kävellä tilanteesta pois. "Never!"

Vähemmän yllättäen myös tuleva jatko-osa näyttää todella typerältä. Koska DC:lläkin pitää olla oma leffauniversumi, on tulevaan Batman v. Superman elokuvaan ollut pakko tunkea ns. kaikki. Odotan Spider-Man 3 tasoista klassikkoa. Luultavasti katson sen joskus silti. Luultavasti kirjoitan myös aikanaa siitäkin yhtä vihaisen blogipäivityksen.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 13

Minusta on jotenkin hienoa, miten jotkut ihmiset tekevät parhaansa, että ikävästä asiasta saataisiin vielä pikkaisen kurjempi. Iloinen hymy lappuliisan huulilla, kun hän näkee auton omistajan palaavan juuri sekunnin liian myöhässä välttääksen sakkolapun. Ihmiset, jotka sanovat kaatuneelle "mitäs löytyi". Keskitysleirille saapuessasi huomaat paikan olevan täynnä natseja. On muuten ollut erikoisen paljon natsivitsejä tässä joulukalenterissa. Eipä voi ihan jokainen joulukalenteri sillä kehuskellakaan!

Kuka pitää aamuherätyksistä? Kuka pitää siitä, että sinun on herättävä niin aikaisin, että sinun on käytettävä herästyskelloa? Ehkä jotkut, mutta itse en näihin henkilöihin kuulu. Tätäkin tapahtumaa on onnistuttu pahentamaan herätyskelloilla, jotka pitävät jotain "hauskaa" ääntä. Haluan purkaa traumojani kolmesta hirveimmästä.

Hirvittävien herätyskellojen klassikko on tietysti moottoripyörä. Kukapa ei haluaisi herätä siihen, kun 600 kuutioinen moottori pärähtää käyntiin korvan vieressä! En muuten tiedä mitään moottoripyöristä. Enkä moottoreista. Miksei saman tien lehtipuhaltimen ääni herätyskelloon! Oman kokemukseni perusteella molempiin on yhtä raastavaa herätä. Miksei siis tekisi näistä silloin tällöin tapahtuvista ärsytyksistä jokapäiväisiä! Ai niin ja yleensä moottorinpyörän ääniä seuraa surkea versiointi Born to be wildista tai muusta "rankasta" biisistä. "Lainausmerkit" ovat kivoja.

Sitten on se muumikello, joka väittää heti aamusta, että ihana päivä tänään on. Ei ole. En voi sietää tuollaista valehtelua heti aamusta. Muutenkin kamalaa, että joku puhuu sinulle heti aamusta. Useimmiten en ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin ainakaan kykene ihmisten väliseen kommunikointiin.

Kaikkein pahin herätyskello, johon itse olen törmännyt, on hevonen. Siis se on hevosen näköinen ja pitää hevosmaisia ääniä, ei oikea hevonen. Koppotikoppotikoppotikoppotikoppoti IIIHAHAAA! Kuulen sen edelleen helvetillisen laukan korvissani ja se raastaa sieluani. Aikoinaan olin rippileirillä isosena ja eräs taistelutovereistani oli ottanut kyseisen helvetinkoneen aamujamme piristämään. Kuvitteli varmaan olevansa hauskakin. Hauskuus ja huumori loppui, kun viimeisen ja huonosti nukutun yön jälkeen tämä herätyskellojen patemustajärvi aloittaa mekkalansa. Ääni vain jatkuu ja jatkuu. Lopulta tajuamme, että kyseinen herrasmies ei ole edes nukkunut huoneessamme, mutta kuitenkin jättänyt herätyskellonsa meidän iloksemme. Että kiitos siitä! Ei sillä, että edelleen kantaisin kaunaa.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 12

Tiedättekö mitkä minusta ovat typeriä? Siis kaikkien edellisinä päivinä mainittujen asioiden lisäksi? Tiedättekö? Häh? Huumoripaidat! Myönnän, että on olemassa hauskojakin paitoja. Itse silloin tällöin jopa pidän hauskoja paitoja. Monet niistä paidoista ovat kuitenkin niin vaivaannuttavia, että tekee mieli kysyä pitäjältään, että ihanko tosissasi? Johon he vastaavat, että ei vaan huumorilla. Johon minä vastaan

Minulla on kolme erityistä inhokkia:

1. F.B.I = Female body/boob inspector

Tämä paita lähettää minulle aina selkeän viestin. Se sanoo: "En ole eläessäni ainuttakaan naisen bodyä/boobsia päässyt tarkastamaan. Paitsi internetin välityksellä. Siitäkin jäin äidille kiinni ja menetin internetoikeuteni"

2. En ole gynekologi, mutta voin vilkaista

Voitko? Voitko todella? No minulla on ollut tällaista kutinaa, oisikohan se hiivasieni? Miltä näyttää? Minne olet menossa? Tule takaisin!

3. Älä kosketa sähkömiestä, kun olet märkä

Älä vain kosketa minua, kun olet seksuaalisesti kiihottunut. Sitähän tuo paita sanoo. En tosin ihan täysin ymmärrä miksi tähän paitaan pukeutuvat haluavat tuota viestittää. Ehkä he haluavat pitää kiinni viattomuudestaan? Tosi rakkaus odottaa?

Monia muitakin näitä on, mutta niistä kaikista kertoisin, ei edes kaikki maailman kirjat riittäisi. Käytinkö minä jo tämän vitsin? Taisin käyttää. Bonuksena on kuitenkin mainittava "Menin Tallinnaan ja löysin Jeesuksen takakontistani". Hienosti vitsin lokalisaatiolla saatu tekstistä täysin järjetön. Hyvää työtä!

Masokistin joulukalenteri - Luukku 11

Muistikuvissani kettukarkit olivat hirveintä hirvitystä, mitä maa päällään kantaa. Mielessäni kettikset (niin kuin nuoriso niitä kutsuu) olivat pahempia kuin Hitler. Että jos vihreät kuulat olivat sadististen isovanhempien ensimmäinen valinta, niin kettukarkit otetaan esiin siinä kohtaa, kun on tosi kyseessä. Vuosia olen ihmetellyt, että miten kukaan voi näistä pitää ja aina löytyy joku, joka näistä nauttii!

Söin juuri yhden. Minun on tunnustettava, ettei se ollut niin pahaa, kuin muistin. Pahoja ne edelleen ovat, mutta jotenkin samalla tavalla kuin jos pikkurilli menisi sirkkeliin. Harmittaahan se, mutta elämä jatkuu ja tilanne on ehkä vielä pelastettavissa.

Karkki on vihreään kuuliksen (niin kuin nuoret sanovat) tapaan ällömakea ja päältä erikoisen karhea. Vähän kuin joku olisi laittanut soraa karkin sekaan. Sokeriksi taitavat sitä kutsua. Kyllä siinä pieni ällötyspihlajan maku tunkee suuhun. Meh.

Tässä video karkin maistamisesta, joka saattaa olla tai saattaa olla olematta hieman liioiteltu.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 10

Viime aikoina olen useasti törmännyt valitukseen suomalaisen journalismin tasosta - kuinka useat ennen korkealaatuisetkin julkaisut ovat viime aikoina vajonneet sensaatiohakuisuuteen, klikkijournalismiin ja sensaatiohakuiseen klikkijournalismiin. Siksi on mielestäni hyvä muistuttaa, että on yksi julkaisu, jonka taso ei ole laskenut pätkääkään. Se johtuu tosin siitä, että sen taso on alusta alkaen ollut niin alhaalla, ettei laskeminen ole mahdollista. Itseasiassa tasoa ei ole ollut lainkaan. Koskaan.

Lähes aina kaupassa näen Seiskan etusivun, en voi olla ajattelematta, että kyseistä lehteä toimittavat koulukiusaajat. Niin usein otsikoiden tosiasiallinen sisältö on "HAHAHAHA! Katsokaa kuinka tuo mokasi! Miten huonosti sillä meneekään! Hei, tulkaa tekin nauramaan! Olettehan tekin parempia ihmisiä!"

Lehti on niin kuvottava, että vain MV-lehti voittaa sen törkeydessään. Mielenvikaisten ja alkoholisoituneiden ressukoiden naamoilla lehtien myyminen on jotenkin halpamaista. Toki joku voi kommentoida, että itteppä lehteen itseään myyvät. Siihen sanon, että niinpä kai. Mutta aiheuttaa se silti minussa moraalista ja moralistista närkästystä!

Saati sitten, kun ihmiset jotka oikeasti koettavat varjella yksityisyyttä löytävät itsensä roskalehden kannesta "salakuva"-otsikoiden alla. Kaiken huipuksi vessapaperi kannustaa ihmisiä julkimoiden vainoamiseen: Nappaa kuva, kun julkkis on kännissä, niin saat satasen! Tai kaupassa! Tai ihmisen seurassa! Tai tupakalla! Tai ei ole tupakalla! Tai pipo päässä!

On kuitenkin myönnettävä, että osasyy lehden tuskaisuudelle on lukijoiden omissa tuotoksissa. Kuten julkkispalautteissa. "Jari Sillanpää, kumpa et olisikaan homo". "Arman Alizad, kumpa et olisiaan maahanmuuttaja". "Sami Hedberg, kumpa et olisikaan". Samoin lehteen lähetetyt vitsit ovat yleensä tasoa: "Miksi Kallen huoneessa haisee pahalle? Kalle on kuollut ja mätänee sängyn alla". Saati sitten lukijoiden lähettämät hauskat kuvat, joihin on laitettu hauskat kuvatekstit. Niissä on aina jokin kuva koirasta, jolla on tonttuhattu päässä ja teksti "Löysin hatun!" tai "Olenpas minä tonttu!". HA! Kuvatekstit taitavat tosin mennä toimittajien piikkiin. Hävetkää!

Kaiken kruunaa se, että lehti on todella törkyisen ja halvan näköinen. Niin paljon räikeitä värejä ja kirjavia laatikoita, että migreenia puskee. Läpyskä näyttää siltä, että vastaavan voisi tehdä paintilla. Ja minähän tein!

Julkaisuvalmista kamaa, sanon minä.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 9

En. En tiedä mitä muuta sanoa. En vain pysty. Tiedän, että blogini nimi on Pop-masokisti, mutta rajansa sillä masokismillakin. Olen katsonut elämäni aikana kaikenlaista kuonaa ja useasti nauttinutkin siitä joko rehellisesti tai sitten olen nauttinut sen inhoamisesta. Katsoin juuri puolitoista minuuttia hirveintä hirveyttä, mitä olen koskaan nähnyt. Järkytyin lähestulkoon kyyneliin asti. Elävästi muistan, kun olimme vaimomme kanssa elokuvissa ja tämän traileri tuli. Molemmille tuli vastutamaton halua lähteä teatterista ja olla varmuuden vuoksi enää ikinä katsomatta ainuttakaan elokuvaa. Tai jälkimmäisestä puhun vain omasta puolestani. Katsokaa itse ja kauhistukaa.

High School Musical 3 vaikuttaa hirveämmältä kasalta kliseitä, kuin jokin iso kasa.. johon on kasattu... kliseitä.. En tiedä, aivoni halvaantuivat! On selkeitä bitch-hahmoja, on urheilusankareita ja urheilusankareiden hassuja kavereita. Vitsien taso vaikuttaa halvaannuttavalta. Tuosta trailerista tulee fyysisesti paha olo. Koko elokuvan katsomisesta tulisi varmaan syöpä.

Tuo biisi on paremman sanan puutteessa kuvottava. Elokuvan ilmeinen sankari, joka on luonnollisesti maailman kaunein poika laulaa, että "now I can hardly breathe". On niin tärkeä korismatsi ja jänskittää! Tähän hänen synkkyydestä esiin putkahtava tyttöystävänsä: "You can do it, know that I believe". "And that's all I really need", vastaa itkunaamainen sankari. Ei hän tarvitse taitoja tai vuosien harjoitusta tai steroideja. Hän tarvitsee, että häneen uskotaan! Bluorgh. Oksennus valuu suupielistäni tätä kirjottaessa. Mutta niin kuin Zac Effron sanoi: Turn it up, game on! Miltä näyttää kakkosen traileri.

AAAAAAAAAAA. AAAAAAAAAA. AAAAAAAAAAA. On niin vaikeaa ajatella, kun aivoni huutavat tauotta. AAAAAAA. Tiesittekö, että alkoholi ei tapa aivosoluja. Se on myytti. Sen sijaan olen varma, että tämän katsominen tappaa. Kaikki solut. AAAAAAA. Siinä oikeasti sanottiin "schools out, sceam and shout". AAAAAAA. Kun kaikki kävivät hokemaan "summer, summer, summer", jotain kuoli sisälläni. Usko huomiseen ehkä. AAAAAAA. Tuo hassun hauska opettajahahmo. Ei. En ole kyllin vahva tähän. Katsotaan vielä ensimmäisen traileri.

I never knew it could happen until it happened to me. Indeed. Mitä sanot, Steve Carrel?

Laulut on niin sanoinkuvaamattoman kauheita, koreografiat ahdistavan teennäisen pirtsakoita ja laulaminen sielua surmaavan keskinkertaista. Toisin kuin eräs filosofi väitti, helvetti ei ole toiset ihmiset. Helvetti on High School Musical loppumattomalla kasetilla. En sitä paitsi pidä musikaaleista. Miksi laulaa ja tanssia, kun voisi kommunikoida kuin normaalit ihmiset. Ei ole realistista.

Masokistin joulukalenterin - Luukku 8

Olen ollut pienestä asti kiinnostunut kaikesta kauhuun liittyvästä viihteestä. Kaikenlaiset kummitukset, hirviöt ja zombiet ovat aina olleet siisteintä ikinä. Harmi vain, että pienenä pelkäsin kauhuelokuvia ja niissä tapahtuvaa veren vuodatusta niin paljon, etten niitä pystynyt katsomaan ennen teini-ikää. Tästä syystä Scooby-Doo vaikutti aluksi juuri minulle sopivalta: hirviötä ja muita mutta ei liian pelottavina versioina. Scooby-Woo vaihtui kuitenkin hyvin nopeasti mielessäni Scooby-Booksi. Sitten Scooby-Doo Dooksi. Scooby-whoop-de-doo. Scoopy-whoop-de-friggin-doo.

Juuri ylläoleva on minun lähtökohtainen ongelma sarjan kanssa. Olin aivan valtava pettymyt, kun ekan kerran kummitus paljastui vain joksikin vanhaksi sedäksi. Vielä suurempi pettymys oli, kun katsoin toisen jakson ja siinä oli sama juoni. Seuraavan jakson kohdalla petyin lähinnä itseeni, että katsoin tätä edelleen. Internet väittää kovasti, että Scooby-Doo opettaa lapsille, että hirviöt ovat oikeasti ihmisiä. Minulle se opetti, että maailma on iloton paikka, elämä on toistuvia pettymyksiä ja et koskaan saa sitä mitä haluat.

Joka hemmetin jakso samaa kaavaa. Dooby-ihmiset löytävät jonkun epämääräisen paikan, jossa "kummittelee" ja he käyvät tutkimaan asiaa.  Scooby ja hippi haluavat syödä koiranruokaa. Scooby ja hippi pelkäävät "kummitusta". Sitten tulee tämä kohtaus:


Voi Luoja, tämä kohtaus. Ajaakohan tuon kohtauksen käsikirjoittaminen ja piirtäminen jakso toisensa jälkeen ihmisiä alkoholismiin? Takaa-ajokohtauksen jälkeen "kummitus" saadaan kiinni ja Scoobylle ja hipille tulee joka kerta ilmeisesti yllätyksenä, ettei kyseessä ollutkaan oikea mörkö. Kamaan, tämä on sarja jossa on puhuvia eläimiä. Eikö edes yhden kerran hirviö olisi voinut olla todellinen?

Sarjan huumori on muutenkin raastavaa. Se ei ehkä tule yllätyksenä, jos tekijöiden mielestä tuo takaa-ajokohtaus on niin hauska, että se vitsi tulee toistaa jokaisessa jaksossa. Asiaa ei myöskään auta ainakin joissain versioissa oleva naururaita. Toimivan huumorin puuttuessa naururaita tekee sarjasta suorastaan surrealistisen. Ihan kuin katsoisi David Lynchin elokuvaa, johon laitettu sattumanvaraisiin kohtiin yleisön ilakointia.

Indeed. Päivän haasteena on katsoa tuo kokonaan.

Lisäksi huumoria pyritään repimään Hanna Barbera-henkiseen tyyliin siitä, että henkilöt puhuvat hassusti. Useilla on puhevika, koska puheviat ovat hassuja ja niille pitää nauraa. Ja kaikilla on hassun hauska hokema: Scooby-dooby-doo! Zoinks! Puppy power! Sieg Heil! Maailmassa on paljon asioita, jotka ärsyttävät suunnattomasti ilman sen selkeämpää tai loogisempaa syytä. Tuo viimeinen noista hokemista on sellainen. Ei siis Sieg Heil, keksin sen ihan itse. Puppy power. Voi jumankantele. Katsokaa nyt tätä.

 Katsokaa nyt tuota. Katsokaa! Miten voi koiranpentu aiheuttaa näin paljon vihan tunteita?

Huumorin ja juonien lisäksi sarjassa on huonoa piirrosjälki (taattua Hanna Barbera-laatua), hahmot ja tunnarikin on kauhea (luonnollisesti se on kuitenkin tervan lailla tarttuva. nyt se on kalloni sisällä eikä lähde pois. auttakaa). Kaiken kaikkiaan kokonaisvaltainen paketti. Katsoin pitkästä aikaa sarjaa. Yllä olevan kymmenen sekunnin pätkän. Tekee mieli mennä suihkuun vaatteet päällä heijaamaan ja itkemään.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 7

Myönnän, että on ehkä hieman urponaattoria inhota jotakin, mitä et ole koskaan suostunut katsomaan. Saati, että tässäkään tapauksessa olisin millään tavalla lähelläkään kohdeyleisöä. Olen taas niin kaukana kohdeyleisöstä, että on ihme, että asutamme samaa planeettaa. Kaiken kuulemani ja näkemäni perusteella Twilight on kuitenkin jotakin jonka katsominen kiinnostaa lähestulkoon yhtä paljon kuin Hottisten katsominen kiinnostaisi. Itse asiassa monitorin takana olevan seinän katsominen kiinnostaa enemmän kuin Twilightin katsominen. Onpas muuten mielenkiintoinen seinä.

Missä olinkaan?

Mitä tiedän Twilightista, niin ilmeisesti se on kertomus tunneongelmaisesta high school-tyttösestä, joka yrittää päättää, onko hänen pääasiallinen perversionsa kuolleisiin vai eläimiin sekaantuminen. Muutenkin hahmojen seksuaalinen elämä on kuulemani mukaan melko kieroutunutta. Satoja vuosia vanha kimallevampyyrisetä käy pokailemassa alaikäisiä koulutyttöjä. Ihmissusisetä taas päättää lopulta pokata tytön ja vampyyrin vauvan, kun ei kerran tyttö lämmennytkään. Yyyyööööh. Kuka oikein kirjoittaa tällaista kamaa? Mormoonit ilmeisesti.

Kaiken lisäksi Twilight tuntuu ankealta Buffy fan fictionilta. Siinä oli sentään teinin ja synkeän vampyyrivanhuksen romanssi vuosikymmen aikaisemmin. Buffyssä tuo ei ollut millään tavalla kipeää tai paheksuttavaa koska syyt. Koska Joss Whedon ei voi tehdä mitään väärin.

Monet elokuvista ja kirjoita kuulemani asiat vaikuttavat niin uskomattoman typeriltä, että pelkästään sen tiedostaminen, että joku on kirjoittanut noin idioottimaisia sanoja peräkkäin saa minut surulliseksi. Se, että miljoonat ovat lukeneet nämä kirjat ja katsoneet elokuvat, saa minut surullisemmaksi.

Kaikista urpoin kuulemani asia on viimeisen elokuvan loppu: eeppinen taistelukohtaus (niin eeppinen kun näistä aineksista saa), "sankarit" vetävät pahista turpaan niin, että tämän pää irtoaa ja sitten... paljastuu, että tämä kaikki oli vain pahikselle esitetty näky siitä, mitä tapahtuu jos tämä ei lopeta pahisteluaan. Näinpä tämä lopettaa pahistelun. Jos olisin katsonut tuon kohdan, olisin todella vihainen. Mitä. Hemmettiä. Ei noin voi tehdä. Eikö kukaan ole kertonut Stephen Moyerille, että "ja sitten hän heräsi"-lopetukset ovat kiellettyjä jo ala-asteella.

Kaikista eniten minua kuitenkin ärsyttää naispäähenkilö Bella Swan. Jo nimestä lähtien. "Nyt minä annan tälle ihanalle hahmolle ihanimman nimen ikinä!" Yöööööööö. Hahmo on kauhea roolimalli ei pelkästään tytöille, vaan ihmiskunnalle ylipäätänsä. Tärkeintä on elämässä on ilmeisesti löytää mies. Millään muulla ei ole väliä. Jos mies jättää, niin yritä itsemurhaa tai muuten vahingoittaa itseäsi. Se on toimiva ratkaisu miehen takaisin saamiseksi. Kuka tätä kamaa kirjoittaa! Mormoonit.

En myöskään kestä hänen näyttelijäänsä. Miten voikaan näyttää kaikissa elämäntilanteissa siltä, ettei mikään kiinnosta? Miten voi elää niin, ettei koskaan sulje suutansa kokonaan? Onko sinulla tunteita ollenkaan? Jos on niin voisitko näyttää niitä jotenkin? Ehkä näyttelijällä on jonkin vamma, ettei tunteet mene kasvoihin asti. Jos näin on, niin kylläpä minua sitten nolottaa! Muutenkin näyttelijäsuoritukset ovat sitä tasoa, että mietityttää miten paljon ketään näiden tekeminen kiinnosti.

Ai.

Olisipa hienoa nähdä Bella Swanin (raah) selfieitä: konsertissa "kohtatuleekakka"-ilmeellä, syömässä ystävien kanssa "enolekakannutviikkoon"-ilmeellä ja kakalla "kakkakakkakakka"-ilmeellä. Koska en näihin kuviin päässyt käsiksi, päätin kokeilla toiseksi parasta vaihtoehtoa. Eli ottaa nuo kuvat itse.

Juuri herännyt :)

Suihkunraikkaana ;)

Joululahjoja ostamaan! Olen niin onnellinen :D

Melko hyvää Kristen Stewardess-tulkintaa vaikka itse sanonkin! Hyvän näköistä touhua!

Kuten mainitsin, en ole mitään Twilightia ikinä nähnyt tai lukenut. Jos koet, että olen tehnyt tästä johtuvia virheitä juonikuvauksissa ja haluat niistä huomauttaa, niin älä. Sen sijaan mene talosi pimeimpään nurkkaan, istu siellä hetki ja mieti elämääsi.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 6

Kotimaisten perheiden rikkoja vuodesta 1957 (en jaksanut tarkistaa) lähtien. Salatut elämät - koska jenkkien saippuasarjat eivät tuoneet tarpeeksi roskaa suomalaisten iltaan. Minusta on jotenkin mahtavaa, että kun amerikkalaiset saippuasarjat kuvaavat muotitaloja ja.. no muotitaloja, niin suomalainen vastaava kertoo kerrostalosta ja talonmiehistä. Jotka joutuvat ihmeellisiin seikkailuihin!

Ainakin silloin tällöin. Ainakin kausi päättyy aina järkyttävästi. Ainakin kolmen suomalaisen mielestä. Ainakin iltapäivälehdet kertovat minulle niin. Muuten sarjassa tapahtuu asioita. Saunassa taidetaan käydä usein. Ollaanhan tässä nyt Suomessa, prkl. En tiedä. Silloin tällöin tapahtuvien wtf-hetkien lisäksi tapahtuuko tässä sarjassa mitään? Ainakin mitä juoksumatolla ilman ääniä sarjaa katsellessa sarja vaikutti sarjalta puhuvia päitä. Ei ihme, että tätä katsotaan päivästä toiseen.

 Näin wtf-hetkistä puheenollen. Mitä.

 Mitä tästä nyt sanoisi. Kaikki tietävät salkkarit. Kaikki tietävät miten kämäistä käsikirjoitus, näyttely, leikkaus, ohjaus ja elämä on. Vaikea siitä on heittää vitsiä. Vähän kuin yrittäisi tehdä nokkelia huomiota siitä kuinka vesi on märkää ja kuinka kaikki eivät ole varautuneet asiallisilla renkailla liukkaiden kelien saapuessa. 

Enihuu, halusin esittää tulkintani Salattujen elämien jaksojen lopuista. Kaikkihan ne päättyvät samalla tavalla. Koska jos perinteitä rikkoo, niin paha salattujen elämien jumala tulee ja syö todellisuuden. Pyrin pitämään käsikirjoituksen, näyttelyn, leikkauksen, ohjauksen ja elämän tason autenttisena.

Tai ehkä tässä on vähän turhan jännittäviä juonenkäänteitä normijaksoon. Ehkä tämä on lähempänä todellisuutta:

Vai onko tämäkin vielä liian villiä? 

Noin.

Lisäksi Salatuista elämistä on tehty ilmeisesti "kauhuelokuvia", jotka kuulemani perusteella ovat kauheita. Tehtävä suoritettu siis kait. Jos elämäni sujuu suunnitelmien mukaan, en koskaan tule niitä näkemään.

Älkää suosiko suomalaista, älkää katsoko salkkareita. Ehkä niin se jonain päivänä loppuu. Mutta mikäpä pahan tappaisi.

Loppuun vielä suosikkivideoitani salkkareihin liittyen. Ne ovat parasta mitä salkkarit ovat maailmaan tuoneet. Ja se on paljon sanottu.

 En todellakaan tiedä.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 5

Pitkä kalsarit. Kalsongit. Pitkikset. Raukkikset. Tykit. Seksin tappajat. Bullmendulat. Karpaattien nerot. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Rakkaalla tarkoitan tietysti sitä, että en ole koskaan voinut sietää pitkiä kalsareita. Siis omissa jaloissani. Kyllä muut niitä saavat pitää ihan rauhassa. En ainakaan tähän mennessä ole lähtenyt kenellekään aiheesta huutamaan. Ainakaan julkisilla paikoilla. Ainakaan tuntemattomille ihmisille. Ainakaan vielä. Toisin kuin monien muiden inhoamieni asioiden suhteen, ei minun pitkien alushousujen inhoamiseni ole ainakaan täysin irrationaalista. Minulla on siihen kaksi syytä.

Pitkät kalsarit ovat niin törkeän näköiset, suorastaan härskit ulkomuodoltaan. Eihän ne tietysti suurimmalle osaa ihmisistä koskaan näy, mutta sielussa tuntuu pahalta. Eikös sisäinen kauneus ole tärkeintä? Housujeni sisällä ei tunnu kauniilta pitkiä kalsareita käyttäessä. En olekaan enää ihan varma kaunani rationaalisuudesta.

Mutta miksi pitkien kalsareiden kuosien pitää olla niin oksennuksen omaisia? Useimmiten vaatekappaletta katsoessa epäilee, että joko suunnittelijan aivot ovat purjoilleet kankaalle (Höhöö, laitetaan tämä täyteen Tarzaneita ja viidakkoa) tai suunnittelija itse (Blergh! Tämä on ihan hyvä näin, ihan hyvä. Rakastan sinua). Mielestäni on jotenkin kuvaavaa, että joka kerta nähdessäni karmea kuvioisen kravatin, ajattelen ensimmäiseksi pitkiä kalsareita. Toiseksi ajattelen Che Guevaraa, mutta syytä siihen en osaa selittää.

Toinen syy on se, että ne ovat niin mahdottoman epämukavat. Toki ne hieman lämmittävät talvipakkasilla. Sillä että niitä olisi hirveästi viime vuosina näkynyt. Kauhu alkaa kuitenkin siitä, kun joudut menemään raukkikset päällä sisälle. Kuumuus! Hiostavuus! Kauhu! Pyllyhiki! Näitä ei ole luotu sisäkäyttöön. Minulla on traumoja lapsuudesta, kun minut pakotettiin pitkisten käyttöön ja ne päällä joutui kärvistelemään koko koulupäivän.

Lisäksi minä olen mies. Se tarkoittaa sitä, että karvani ovat jalkaiset. Ihoa nuolevat kalsarit saavat aikaiseksi sen, että niiden pitäminen tuntuu siltä, kuin säärilleni tehtäisiin jatkuvaa kuumavahausta. Ilman vahaa. Ja kuumaa. Ja nopeasti revittävää lappua. On vain hitaasti irtoavat jalkakarvat. Koko päivän, kaiken aikaa. No on sitä kuumaakin vähän.

Vaatekappaleiden Idi Amin. En pitäisi.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 4

En osaa oikein sietää noin sataa prosenttia joululaulujen tarjonnasta eikä ns. perinteinen heavy metal ole koskaan ihan täpöllä napannut. Tästä voi yhteenlaskea mielipiteeni Raskasta joulua-konseptista. En pidä siitä. Tämä on jälleen kerran musiikkia, jota pitäisi soittaa hevi-anterolle joka väittää, että "hevi on paskimmillaankin parasta". Ei ole. Vieläkään.

On ollut vuosia yökastelua aiheuttava pelkoni näin joulunaikaan, että joku keksii "hei Ristohan pitää hevistä. Mikä olisikaan parempi joululahja, kuin levyllinen joululauluja! HEVIJOULULAULUJA!" Haluan kiittää kaikkia ystäviäni ja sukulaisiani, ettei kukaan ole tätä keksinyt. Tunnette minut niin hyvin.

Ei riitä, että lähdemateriaali ei ole mieleistäni. Tämän lisäksi tekijät ovat oikein nähneet extra efforttia, jotta sovituksiin on nähty mahdollisimman vähän vaivaa. Suurin osa biiseistä on masentavaa keskitempoista länkyttelyä ja loputtomasti nakuttavia "tunktunktunk"-kitaroita. Joku hevisetä huutaa. Mielettömiä oivalluksia.

Pahin kaikista on Tulkoon joulun "raskas" versio. Alkuperäinenkin biisi kuuluu jouluinhokkeihini (terveisiä pojille). Miten voi kertosäkeeseen laittaa enemmän tekstirivejä, kuin koko muuhun biisiin? Tai helposti varmaankin, mutta miksi? Tästä johtuen biisi kestää ikuisesti. Ja on tylsä. Ja masentava. Tämän kuunteleminen luo kieltämättä joulutunnelmaa. Jos olet juuri joulun alla menettänyt työsi. Ja vaimosi. Ja talosi. Ja saanut keuhkoahtauman. Lisäksi biisin kestäessä ja ajatuksen harhaillessa viattomistakin riveistä löytää kauheita kaksimielisyyksiä. "Uskon siemen nouskoon pintaan." Hihi. "Joulu on taas, kulkuset soi" Tirskistä.

Jostain syystä tästä on haluttu tehdä suomen hevisetien We are the world. Eli satapäin laulajia, joista jokainen saa noin rivin verran laulettavaa. Eli tulkinta on hermostuttavaa sillisalaattia vaihtelevan tasoisine laulusuorituksineen. Loppuun tietysti tympeä mullikuoro. Michael Jackson olisi ylpeä. Biisin loputonta kestoa alleviivataan perinteisellä laahavalla Raskasta joulua-temmolla (TM).

Olkoon laulu loppumaton. Repikää tästä joulumieltä.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 3

Vihreät kuulat, nuo seniorikansalaisten käyttämät kemialliset aseet. Takuuvarma pahanmielentuottaja sekä oiva tapa päästä ihmisistä eroon. "Ai vihreitä kuulia, itse asiassa meidän pitääkin tästä mennä". Mutta mitä silloin tehdään, kun näitä annetaan kotiinviemisiksi asti?!

En ole tavannut ketään, joka pitäisi kuulista. Varmaan sellaisiakin mutantteja on olemassa, koska näitä myydään vuodesta toiseen. Tämä todistaa evoluutioteorian todeksi. Survival of the fittest.

Vihreiden kuulien makua voisi kuvailla sanomalla niiden olevan makeita. Samalla tavalla natseja voisi kuvailla sanomalla heidän olleen ikäviä juutalaisia kohtaan. Päältä nämä ovat testiikkelimäisen karheita ja sisältä muuten vain kuvottavia. Sisuksen niljaisuus vainoaa uniani. On paha olla.

Ensimmäinen otos meni pieleen(pään), joten jouduin syömään näitä kaksi. On niin paha olla.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 2

Sinkkuelämää. Sex and the city. Arse ja hiukset, kuinka inhoankaan tätä sarjaa. Tuntemani inhotuksen määrää ei käsitä järki eikä tunteet. Tiedän kyllä, etten välttämättä kuulu sarjan kohdeyleisöön, mutta mielestäni olen oikeutettu sarjaa kritisoimaan, koska olen kuitenkin melkein jokaisen jakson aikanaan katsonut. Minulla onkin asian suhteen vakavaa itsetutkiskelua edessä. Loppuelämäni ajan.

Miksikö inhoan sarjaa niin palavalla tarmolla? Noh...

TOP 5 SYYT, MIKSI INHOAN SINKKUELÄMÄÄ

1. "Nokkeluus"

Maailman tuskaisimpien huumorinlajien joukkoon kuuluu nokkela sanailu, joka ei ole millään tavalla nokkelaa. Sinkkuelämän huumori perustuu tähän. Melkein jokainen vitsi etenee näin:

Henkilö 1: Valitusta/Nokkela heitto
Henkilö 2: Nokkela vastaus/Valitusta
Kaikki: Kikakikakika
Henkilö 1/Henkilö 2: Viettelevä/sarkastinen/mairea/niin-raivostuttava-että-tekee-mieli-iskeä-sukkapuikot-silmiini-ettei-tarvitsisi-nähdä-enää-mitään hymy.


Vaihtoehtoisesti huumori tulee hupsuista homoista. Hah hah, miten onkaan loputon huumorin lähde, kun mies käyttäytyy naismaisesti. Ei kai niiden nyt niin pitäisi käyttäytyä! Tirsk.

Ja pitääkö myös sarjan dramaattisuus olla niin kirotun nokkelaa? Pitääkö jokainen kohtaus jossa Sarah Jessica Parker kirjoittaa syvällisä ajatuksiaan proto-blogiinsa päättyä siihen, että ruudulle ilmestyy jokin nokkela ja syvällinen kysymys parisuhteiden luonteesta?

2. "Rohkeus"

 Niin kuin titteli meille kertoo, sarjassa on paljon seksiä. Kaupungissa. Sekä sinkkuelämää. Aika ajoin vilahtavat tissit. Rohkeaa.

 Lisäksi seksistä puhutaan. Paljon. Loputtomasti. Ainiaan. Iankaikkisesti. Puhutaan. Jutut ovat samaa tasoa, kuin yläasteikäisten kikkelijutut ja seksiseikkailuleveilyt. Rohkeaa.

Tekeekö se, että näitä asioita tekevät ja puhuvat nelikymppiset naiset niistä rohkeita? Ehkä se oli vuosikymmen sitten edistyksellistä joillekin jenkeille, että nelikymppiset naiset ovat seksuaalisia olentoja. Ajatella. Eipä siinä mitään vikaa sinällään, mutta joka tapauksessa sarjassa on tämän "rohkeuden" suhteen  vahvaa yliyrittämisen katkua ilmassa.

Miksi muuten ylipäätänsä iltapäivälehdissä ja muualla kaikki alastomuuteen ja seksiin liittyvä on "rohkeaa"? Rohkea kalenteri, rohkea iltapuku, rohkea kimppalinja.

3. Hahmot

Jokainen päähahmoista on itsekeskeinen ihmistakamus, jonka persoonallisuus on tiivistettävissä yhteen lauseeseen.

1. Se, joka on neuroottinen
2. Se, joka harrastaa vielä muitakin enemmän seksiä
3. Se, joka on tunnekylmä
4. Se, joka kirjoittaa ja tykkää kengistä.

Muuten henkilöt käyttäytyvät samalla tavalla. Miehet on aina sikoja ja kuitenkin sellainen pitää aina olla. Jokaisesta virheestä ja puutteesta miestä rangaistaan tai hänet heitetään pihalle tai mieluiten molemmat. Todellisia esikuvia siihen, miten parisuhteessa toimintaan. Onneksi kukaan hahmoista ei kirjoita mitään aiheeseen liittyvää, julkisessa levityksessä olevaa palstaa.

Netissä näin kirjoituksen, jossa väitettiin, että sarjaa inhotaan, koska nämä itsekeskeiset ja kaiken liikkuvan kanssa rakastelevat ihmisahterit ovatkin miesten sijasta naisia. Olen erimieltä. On hyvin vaikea kuvitella, että näitä ihmisraakileita tekisi hauskaksi penis.

"Mutta miksi sitten esim. Barney How I Met Yout Motherissa on mielestäsi hauska, vaikka hän on kanssa kaikkeen yhtyvä itsekeskeinen ihmisanus? Nämähän ovat ihan sama asia, senkin tekopyhä sika" saattaa joku minulle kommenttiosioon kirjoittaa. Ei ole sama asia. Barneyn sekoiluja kaikki muut hahmot pitävät kipeinä, kun taas nämä hirviöt yllyttävät toisiaan yhä kauheampaan oman navan tuijotteluun.


4. Kaikki jatkuu samanlaisena aina vaan.

Sinkkuelämää oli kuusi kautta tätä:

Kengät: Ihihii, Herra Iso on ihana, mutta toisaalta se on aika sika.
Tunnekylmä: Jätä se sika.
Kaikki: Kikakikakika
Tunnekylmä: *hymy*

Seksi: Minulla oli eilen seksiä. Kahdesti.
Kengät: Mitä sanoit, kun he tapasivat toisensa?
Kaikki: Kikakikakika
Kengät *juo cosmopolitania ja hymyilee*

Neuroosi: Minulla on vakavia ongelmia suhteessa seksuaalisuuteeni
Kengät: Jätin Herra Kihomadon
Neuroosi: Et kai
Kengät: En niin.
Kaikki: Kikakikakika

Seksi: Minulla on hei oikeasti tosi paljon seksiä.
Kengät: Minulla on alkoholiongelma
Tunnekylmä: Olen oikeasti reptiliaani ja rotumme on valmis valloittamaan mailman.
Neuroosi: Olenkin aina tienyt sen.
Tunnekylä: *hymyilee tietäen tämän olevan heidän viimeinen päivänsä*

Tätä loputtomasti. Kuusi kautta tätä. Ties kuinka monta jaksoa tätä.

5. En keksinyt enää viidettä, mutta raaah kuinka minua suututtaa edelleen.

Masokistin joulukalenteri - Luukku 1

Pidän lautapeleistä mahdollisimman paljon. Olen kuitenkin pelieni suhteen kohtalaisen vaatelias. Haluan, että pelini perustuvat mahdollisimman vähän onneen, eli noppa on suussani kirosana.

Tästä pääsemme Kimbleen, arkkivihollisistani vanhimpaan. Peliin joka perustuu siihen, että painetaan kupua, jonka sisällä on noppa. Jännittävyys huitelee siis maksimitasoilla. Kupua painetaan kunnes kellään ei ole enää kivaa, olet menettänyt kaikki ystäväsi koska olet ehdottanut Kimblen pelaamista ja olet alkanut käyttää sinäpassiivia.

Pelkkä ajatus Kimblen pelaamisesta käy nopattaa. Peli on vain niin nopan tylsä. Mitään ei tapahdu ja peli kestää nopan kauan. Miten tästä voi mikään inhimillinen nauttia? Voi noppa.

Jos kuitenkin jostain syystä olet aina nauttinut Kimblen pelaamisesta, niin ei olla ystäviä. Mieluiten ei edes tunneta. Mieluiten voisit ottaa Kimblesi ja tunkea sen... Anteeksi ajatukseni harhautuivat. Piti siis kirjoittaa, että jos jostain syystä nautit Kimblen pelaamisesta, mutta sinulla ei ole juuri nyt kyseistä peliä saatavilla, niin olen tehnyt ohjevideon korvaavista harrastustoimista:

Humble Monthly Bundle 1

Monille pc-pelaajille on humble bundle tuttu: maksa mitä jaksat niin saat kasan pelejä. Koska osa tuotoista menee hyväntekeväisyyteen (tai kaikki jos niin itse päätät), niin pohjatonta pelinhaalimishimoaan voi tyydyttää melkein puhtain omintunnoin. Bundlet ovat osasyynä siihen, miksi oma steam-kokoelmani on täynnä pelejä, joita en ole koskaan asentanut. Tämä on johtanut myös äärimmäisen hitaasti päivittyvään "Steam-kokoelman apokryfit"-sarjaan.

Nyt Humble Bundle on esitellyt uudet tavan ruokkia pakkomielteitäni: Humble Mothly Bundle. Eli maksa 12 dollaria/kuukausi, niin saat joukon pelejä joita et tiedä etukäteen. Joulu joka kuukausi! Miksi kukaan ostaa tällä tavalla sikaa säkissä? En tiedä, mutta niin vain tein. Aion nyt pikatestata ostokseni ja katsotaan sitten kannattiko. Kannattiko?

Besiege: Rakenna hyökkäysvaunu ja jyrää puolustus. Yksinkertaisesta konseptista on saatu todella hauskaa viihdettä. Alkuun rakennuspalikoiden määrä on hieman hengästyttävä ja parin kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen minulla ei ole kauhean hyvää käryä, miten hyvää tankkia rakentaisi. Tämän kanssa saattaa tulla vietettyä pakkomielteisesti aikaa. Peli on vielä kehitysvaiheessa joten uusia ominaisuuksia varmaankin sopii odottaa.

Lethal League: Super Mario Brawl kohtaa baseballin eli lyö palloa kunnes vastustajat on lyöty. Peli on ruma kuin mikä ja käyttöliittymä jotenkin kämäinen. Onlinessä ei ilmeisestikään ole pelaajia. Minulta meni varmaan 10 min. kun yritin saada peliä botteja vastaan käyntiin. Saattaa olla etten osaa. Itse peli on ihan kivaa lajissaan. Kyllähän tuota pelatessa hetken viihtyi. Ihmisiä vastaan luultavasti hauskempaa.

TowerFall Ascension: Toinen Brawlin/Meleen/mikässenytolikaan hengenheimolainen. Tällä kertaa tosin miehistä ja naisista otetaan mittaa jousin. Tässä oli sentään panostettu myös yksinpeliin. Tarkoitan, että tässä on myös yksinpeli, joka ei ole vain moninpeliä boteilla. Ihan kiva.

Saits Row IV: Erinomainen peli. Tähän on kivasti yhdistetty Prototypen ja aikaisempien Saints Rowien parhaat puolet. Juoni on tarkoituksella täysin järjetön ehkä hieman yliyrittämiseen saakka, mutta huvituin kuitenkin suurimman osan aikaa. Tämän omistin jo ennalta, joten lahjoitukseen meni.

Legend of Grimrock II: En viitsi kokeilla, koska eka on kesken. Se on kuitenkin oikein hauska luolastoryömintä ainakin henkilölle, joka ei ole genren pelejä koskaan aiemmin pelannut. Jos kakkonen on edes sinnepäin, niin pelaamisen arvoinen on tämäkin.

Sanctuary RPG: Myös luolakonttaus, mutta ASCII-grafiikoilla toteutettuna. Ei se bändi. Ulkonäkö varmaan kutittelee joidenkin nostalgiahermoja, mutta ei minun. En ole tällaisia aiemmin pelaillut, kuten taisin mainita. Tekstiä on tässä tekstiseikkailussa paljon. Perhehommien ohella suoritetun kokeilun jälkeen en aivan päässyt sisälle miten ja miksi, mutta pontentiaalia mukavaan ajantappoon tässä on.

Valkyrie Chronicles: Vuoropohjainen reaaliaikastrategia. Go figure. Ihan hauskan oloinen, mutta hyvä luoja miten anime tämä on. Tekstiä on paljon. Kahdenkymmenen minuutin kokeilulla pelattavaa oli viisi minuuttia. Varmaan kasvaa syventymällä.

Paketti oli ihan kiva. Mukavia pelejä, mutta ei mitään tajuntaa räjäyttävää ollut pakettiin laitettu. Kuten ennalta sopi arvata, kovin indiepainotteinen. Toivottavasti ns. isompia ja uudempia pelejä on jatkossa. En tiedä kuinka pitkään pelkkää indiesettiä jaksaa keräillä. Ihan hauska tapa tutustua uusiin peleihin, joita muuten ei taatusti olisi tullut hommattua. Ei kaduta ostos. Vielä.

Christos Mylordosin käännösiskelmät

Suomalainen käännösiskelmä on kriisissä. Tai kuollut. Tai en minä tiedä onko. Ainakaan omiin korviini ei ole viime aikoina sattunut mitään Kumimiehen kaltaista klassikkoa. Klassikko on ehkä väärä sana... en ole viime aikoina kuullut Kumimiehen kaltaista asiaa. Olen nyt päättänyt tehdä asialle jotakin. Tähtien asennot ovat rohkaisseet minut toteuttamaan pitkäaikaista unelmaani; olen ryhtynyt käännösiskelmien tekijäksi.

Tässä on muutama näyte käännetyistä kertosäkeistä:




I'm a cowboy, on a steel horse I ride
I'm wanted (wanted) dead or alive

Bon Jovi - Dead or Alive

Olen Kauboe, ajan teräshepalla
Ja sä karkuun (karkuun) meet rekalla

Christos Mylordos - Pekka Teräsrekka




You pay money for nothing 
But there's freedom for free 
Everything you will ever need 
Lies around on your seat 
It's freedom lottery

 Lapko - Money for Nothing

Mie en maksa tost mitään
Miksei toi oo ilmaist?
Nääkin rahat voisin laittaa
Eurojackpottiin
Anna tonni

Christos Mylordos - Huuto.net




Sometimes, I hate, the life, I made
Everything's wrong every time
Pushing on I can't escape
Everything that comes my way
Is haunting me taking its sweet time

Korn - Narcissistic Cannibal

Joskus vihhaan kaikkee kivvaa
Kaikki kaiken aikaa pieles
Pusaan, repee pakarat
Täällä huutaa kakarat
Kumpa olis ees pitsaa

Christos Mylord -  Snadisti ahdistaa



When they call for me saying, "Son, you're heartless."
I won't believe it
The ride majestic

Soilwork - The Ride Majestic

Kun ne haukkuvat
Sie olet pissapää
En voi ymmärtää
Mut näillä mennään! 

Christos Mylordos - En tajuu

TAI

Kun mulle soitetaan
En koskaan vastaa
Sielt tulee vaan kakkaa
Ja ihhahhaa! 

Christos Mylordos - Paranoid

We are the champions, my friends,
And we'll keep on fighting 'til the end.
We are the champions.
We are the champions.
No time for losers
'Cause we are the champions of the world

Queen - We Are the Champions

Myö syödään sienii, prii prii

Ja ei olla pienii enää

Myö syödään sienii

Myö ollaan sienii

Oon pesukarhu

Syödäänkö marsu? Sleavuglarbh

Christos Mylordos - Missä me ollaan?

Kuten huomaatte, olen pyrkinyt yhdistelemään käännöstyössäni monenlaisia käännösiskelmästä tuttuja tyylejä. Mukana on muun muassa Miestrippaajasta tuttu totaalinen aiheen vaihto, Tapani Kansa-henkistä "absurdilla tavalla kirjaimellista, mutta wtf"-osastoa ja Kirkan En saa mistään tyydytystä-biistä tuttua "tavallaan sama aihe, mutta tässä tekstissä on rivi jossa tykkini syöksee tulta"-kamaa. Mielestäni olen onnistunut vaalimaan suomalaisen osaamattomuuden perinteitä.

Työtarjouksia otetaan vastaan.

Sarjispäivän Top 5 sarjislistaukset

Top 5 supersankarit:

1. Hämähäkkimies
2. Daredevil
3. Iron Man
4. Kapteeni Amerikka
5. Batman

Top 5 antisankarit:

1. Judge Dredd
2. Jesse Custer (aka Preacher)
3. Deadpool
4. Wolverine
5. Aaveajaja

Top 5 superpahikset:

1. Norman Osborn (aka Vihreä menninkäinen)
2. Magneto
3. Venom
4. Judge Death
5. Ultron

Top 5 muut pahikset:

1. Herr Starr
2. Kuvernööri
3. Tomas de Torquemada
4. Judge Cal
5. Junior Angel

Top 5 inhokit:

1. Teräsmies
2. Reed Richards (aka Herra Fantastinen)
3. Hank Pym (aka Ant-Man, Giant Man jne.)
4. Robin
5. Kyklooppi

Top 5 sarjakuvat:

1. Locke & Key
2. Judge Dredd
3. Preacher
4. Ultimates
5. Walking Dead