Disclaimer: Jos ahdistaa lukea, kun fanipoika vaahtoaa, niin nyt kannattaa pikaisesti siirtyä tekemään jotain ihan muuta. Voin nimittäin luvata, että nyt mopo sekä keulii että karkaa käsistä. Jos haluat kuvitella etukäteen kuinka pahasti, niin piirrä mielelläsi kuva keulivasta moposta, joka yksikseen suuntaa kohti auringonlaskua - kohti seikkailuja, joista emme ehkä koskaan saa tietää.
The Avengers on ainoa elokuva, jonka olen käynyt katsomassa teatterissa kahdesti. Rakastan tätä elokuvaa. En sano, että menisin sen kanssa naimisiin jos voisin, sillä olen jo naimisissa. Sen sijaan sanon, että aloittaisin sen kanssa salasuhteen jos voisin. Sitten jäisimme kiinni ja sen jälkeen ehdottaisin vaimolleni, että siirtyisimme elokuvan kanssa polyamoriseen suhteeseen.Vaimoni suostuisi tähän ja vanhenisimme yhdessä onnellisina. Mistä oikein puhuinkaan?
On useita syitä, miksi fanitan The Avengersia niin valtavalla intesiteetillä ja kiihkeydellä. Ensimmäinen syy on se, että se on olemassa. Kun Tony Stark astui kuvaan The Incredible Hulkissa, niin välittömästi päässäni syttyi riemu ja kysymys: miksei kukaan ole tehnyt tätä aiemmin? Marvelin universumi on jotain enemmän kuin yksittäisten sankariensa summa. Sarjakuvissakin parasta on näiden sankareiden vuorovaikutus ja niin suuret uhat, että ne vaativat heidän yhteen lyöttäytymistä. Nyt näitä molempia saadaan viimeinkin myös elokuvamuodossa. Kylmät väreet menevät, kun koko porukka on viimein koossa ja valmiina kohtaamaan, mitä tuleman pitää.
Toinen syy on elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Joss Whedon. Jos nimi ei ole tuttu, niin kyseinen mies on vastuussa sellaisista TV-sarjoista kuten Buffy the Vampire Slayer, Angel, Firefly ja Dollhouse. Fanitan suurinpiirtein kaikkea, mitä hän tekee. Hän voisi tehdä TV-sarjaa vaikka barbeista, niin minun olisi pakko katsoa sitä. Tai mistä tahansa muusta tyhmästä aiheesta. Barbit ovat tyhmiä. Olen poika.
Parhaimpia puolia Whedonissa on hänen kykynsä kirjoittaa dialogia. Hänen helposti tunnistettava tyylinsä on läsnä myös The Avengersissa. Elokuvassa onkin tähän astisen MCU:n parasta dialogia: se on nokkelaa, hauskaa ja aidon tuntuista. Tästä välitön seuraus on se, että myös elokuvan huumori on parempaa kuin missään aiemmassa Marvel-elokuvassa - sekä verbaalinen että fyysinen huumori. Molemmilla kerroilla, kun olin elokuvaa teatterissa katsomassa, koko yleisö tuhoutui täysin "Puny god"-kohtauksessa. Kohtaus on niin tunnettu ja taatusti niin tarkasti piirtynyt elokuvan nähneiden mieleen, että ei ole varmaan tarpeen sitä tähän laittaa.
Laitoin kuitenkin. Tuossa kohtauksessa on jotain täydellistä. Ajoitus, näyttely, visuaalisuus ovat kaikki osuneet kohdalleen. Naurattaa joka kerta.
Myös toiminta on parasta, mitä MCU:ssa on nähty. Se on ehkä parasta, mitä olen ikinä nähnyt. Vaikka lopun kaupungin tuhoaminen on nähty jo aika monta kertaa (esim. jokaikisessä Transformers-elokuvassa. Kuinkakohan monta kertaa vielä Bay meinaa tehdä saman loppukohtauksen?), niin The Avengersissä se tehdään poikkeuksellisen hyvin. Lopputaistelu on täynnä hienoja yksityiskohtia ja jokainen kostaja pääsee loistamaan vuorollaan. Myös kohtaukset, joissa kostajat ottavat matsia keskenään, koskettelevat sisäistä nörttiäni tuhmista paikoista.
Kaikesta tästä raivohehkutuksesta huolimatta on myönnettävä, että elokuvassa on muutama yksityiskohta, jotka minua vähän häiritsevät. Ensinnäkin Hulkin käyttäytyminen: ensimmäisellä kerralla, kun Banner hulkkailee, niin Hulk on aivoton vihamörkö, joka tuhoaa kaiken. Toisella kerralla taas Hulk toimii järjestelmällisesti, yhteistyökykyisesti ja ottaa jopa käskyjä vastaan. Antakaahan, kun selitän tämän. Itselleni. Ensimmäisellä kerralla hulk out oli vahinko, toisella Banner tarkoituksella päästi Hulkin ulos. Niin. En tiedä olenko tällä kertaa itsekään selityksestäni vakuuttunut. F*ck me, buddy.
Bannerin näyttelijän vaihtuminen Edward Nortonista Mark Ruffaloon on muuten erinomainen juttu. Vaikka ei Nortonkaan nyt mitenkään huono ollut, niin Ruffalo on huomattavasti parempi. Kun Nortonin Banner oli vielä toiveikas, niin Ruffalon versio on taas jo luopunut toivosta eikä enää hirveästi jaksa välittää juuri mistään. Ruffalon esittämä Banner on aiempaa huomattavasti moniulotteisempi hahmo.
Toinen kevyt miinus elokuvalle on pahikset. Loki on toki hahmona huippu, mutta elokuvan pahiksena hieman saamaton heittopussi. Saa hän toki Coulsonin hengiltä (Buu) ja chitaurit tuotua maapallolle, mutta muuten jotenkin vähän erikoisen kyvyttömän oloinen tyyppi tässä elokuvassa. Katsokaa nyt tätäkin. Uudestaan.
Sitten kun nämä chitaurit tuodaan kuvioihin niin lopussa ja ilman mitään selkeää motivaatiota, niin ne olisi voitu korvata ihan millä tahansa porukalla tai muukalaisrodulla ja lopputulos olisi ollut sama. Nyt chitaurit olivat lähinnä tykinruokaa, jota kostajat saattoivat lyödä. Ja tykittää. Ja mitkä ihmeen chitaurit? Miksei skrullit? Skrullit on the muukalaisrotu, kun puhutaan Marvelin vihamielisistä muukalaisroduista. Olisin katsellut noita muotoaan muuttavia reptiliaaneja paljon mieluummin, kuin jotain randommököjä, joista en tiedä mitään.
Ja tähänkin on pitänyt laittaa se tietty kohtaus, mistä olen ehtinyt näissä arvosteluissa jo pariin otteeseen valittaa. Taas seisotaan elottoman Tony Starkin vierellä ja jännätään niin kauheasti, että selviääkö hän hengissä. Arvatkaa miten käy! MINÄ EN OLLUT JÄNNITTYNYT!
Lisäksi olisin halunnut nähdä Hawkeyetä enemmän. Puolet elokuvasta hän on myös aivopestynä. Buu. Onneksi hän pääsee sentään lopussa mukaan geimeihin. Jatko-osassa on parempi olla häntä enempi.
Jotkut saattaisivat pitää juonen keveyttä miinuksena, mutta mielestäni se toimii oikeastaan elokuvan etuna. Keskitytään ennemmin kaikkeen siistiin, upeaan ja hauskaan mitä tapahtuu, kuin monimutkaiseen juoneen. Ja juuri noita asioita The Avengers ennen kaikkea on: siisti, upea, hauska. Se asettaa seuraajalleen riman erittäin korkealle. Onneksi pian pääsee näkemään pystytäänkö sitä rimaa ylittämään.
SPEKULAATIOITA TULEVASTA, MAHDOLLINEN SPOILER-WARNING VAIMOLLE JA MUILLE, JOTKA HALUAVAT PITÄÄ KAIKEN TULEVAN YLLÄTYKSENÄ:
Törmäsin Ultimatesia lukiessani (Ultimatesit ovat Marvel Ultimate-universumin versio Kostajista) juttuun, joka räjäytti tajuntani, mieleni ja pääni: chitaurit ovat kuin ovatkin skrulleja! Veikkaukseni tässä vaiheessa on, että chitaurit eivät kuolleetkaan, kun Iron Man räjäytti heidän emoaluksensa (vähän kämäiset systeemit heillä olisikin, jos yhden aluksen räjäyttäminen tappaisi koko armeijan). Sen sijaan he muuttivat muotoaan ja ovat aloittaneet ihmisten hallintorakenteisiin soluttautumisen. Kostajien kohdatessa Thanosin (joka sattuu olemaan chitaurien päällikkö ilmeisesti) Infinity Warsissa nämä soluttautuneet veijarit tulevat esiin ja sitten ollaankin pulassa (käytinpäs paljon sulkuja tässä kappaleessa). Tulevia käänteitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti