Kädettömyyteni välitön seuraus on se, että en oikein pärjää askarteluhommissa. Tästä taas seuraa se, että en ole koskaan mitään askarteluhommia voinut sietää. Värityskirjatkin olivat minulle pienenä liian haastavia. Niistä traumatisoituneena työpaikaltani löytyvät aikuisten väritystehtävät saavat minussa aikaan halvaannuksen sekaisen kauhun. Askartelutarvikkeet olisivat kyllä vihoviimeinen asia, jota maailmassa tarvitsen. Pelkkä askartelun ajattelukin on ns. suipistavaa.
Pikkutarkka näpertely on jotenkin niin tuonpuoleinen asia minulle, että jos minun pakotetaan askartelutilanteeseen minut valtaa demonimainen raivo, jota yleensä minun lempeästä luonteestani ei löydy. Vaikeimpia aikoja elämässäni oli, kun minun piti auttaa hääkutsujemme teossa. Paholaisen keksintö nimeltä kaksipuolinen teippi tuli kivuliaan tutuksi. Jokainen hetki niiden korttien parissa oli tuskaa. Tuntui, että tein niitä satoja. Vaimo sanoo, etten tehnyt kymmentäkään. Parhaani tein.
Seuraavaksi kevyt tutoriaali siihen, miksi minun ei pitäisi ikinä askarrella mitään. Huomioikaa kaksipuolinen teippi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti