Pitkä kalsarit. Kalsongit. Pitkikset. Raukkikset. Tykit. Seksin tappajat. Bullmendulat. Karpaattien nerot. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Rakkaalla tarkoitan tietysti sitä, että en ole koskaan voinut sietää pitkiä kalsareita. Siis omissa jaloissani. Kyllä muut niitä saavat pitää ihan rauhassa. En ainakaan tähän mennessä ole lähtenyt kenellekään aiheesta huutamaan. Ainakaan julkisilla paikoilla. Ainakaan tuntemattomille ihmisille. Ainakaan vielä. Toisin kuin monien muiden inhoamieni asioiden suhteen, ei minun pitkien alushousujen inhoamiseni ole ainakaan täysin irrationaalista. Minulla on siihen kaksi syytä.
Pitkät kalsarit ovat niin törkeän näköiset, suorastaan härskit ulkomuodoltaan. Eihän ne tietysti suurimmalle osaa ihmisistä koskaan näy, mutta sielussa tuntuu pahalta. Eikös sisäinen kauneus ole tärkeintä? Housujeni sisällä ei tunnu kauniilta pitkiä kalsareita käyttäessä. En olekaan enää ihan varma kaunani rationaalisuudesta.
Mutta miksi pitkien kalsareiden kuosien pitää olla niin oksennuksen omaisia? Useimmiten vaatekappaletta katsoessa epäilee, että joko suunnittelijan aivot ovat purjoilleet kankaalle (Höhöö, laitetaan tämä täyteen Tarzaneita ja viidakkoa) tai suunnittelija itse (Blergh! Tämä on ihan hyvä näin, ihan hyvä. Rakastan sinua). Mielestäni on jotenkin kuvaavaa, että joka kerta nähdessäni karmea kuvioisen kravatin, ajattelen ensimmäiseksi pitkiä kalsareita. Toiseksi ajattelen Che Guevaraa, mutta syytä siihen en osaa selittää.
Toinen syy on se, että ne ovat niin mahdottoman epämukavat. Toki ne hieman lämmittävät talvipakkasilla. Sillä että niitä olisi hirveästi viime vuosina näkynyt. Kauhu alkaa kuitenkin siitä, kun joudut menemään raukkikset päällä sisälle. Kuumuus! Hiostavuus! Kauhu! Pyllyhiki! Näitä ei ole luotu sisäkäyttöön. Minulla on traumoja lapsuudesta, kun minut pakotettiin pitkisten käyttöön ja ne päällä joutui kärvistelemään koko koulupäivän.
Lisäksi minä olen mies. Se tarkoittaa sitä, että karvani ovat jalkaiset. Ihoa nuolevat kalsarit saavat aikaiseksi sen, että niiden pitäminen tuntuu siltä, kuin säärilleni tehtäisiin jatkuvaa kuumavahausta. Ilman vahaa. Ja kuumaa. Ja nopeasti revittävää lappua. On vain hitaasti irtoavat jalkakarvat. Koko päivän, kaiken aikaa. No on sitä kuumaakin vähän.
Vaatekappaleiden Idi Amin. En pitäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti