Vaikka Robert Downey Juniorin esittämä Rautamies on todennäköisesti kostajista suosituin, ovat Iron Manin jatko-osat varmasti MCU:n vihatuimpia elokuvia. Itse kuitenkin nautin toisestakin Iron Manistä edelleen erittäin paljon ties kuinka monennen katselukerran jälkeen. Se on hyväntuulinen, hauska ja näyttävä supersankarielokuva. En voi kuitenkaan väittää elokuvaa arvostelevien olevan väärässä, sillä onhan Iron Man 2 todella, todella typerä elokuva.
Elokuva on saanut paljon kritiikkiä Tony Starkin hahmonkehityksestä. Ykkösessä hän oli itsekeskeinen ja ylimielinen miljardööri, josta elokuvan edetessä kehittyi sankari. Kakkosen alussa katsojat saavat huomata, että elokuvien välissä Starkista on kehittynyt itsekeskeinen ja ylimielinen miljardööri. Hahmon kehityskaari on siis sama kuin ykkösessä. Nyt lopetan sanojen "ykkönen" ja kakkonen" käyttämisen, sillä muuten jotkut nimeltä mainitsemattomat ystäväni tulevat heittämään aiheesta jotain typerää huumoria. Toki Starkin käytöksen taantumiselle on selityksensä: saattaahan sitä vähän nousta nesteitä päähän, jos yksityistää maailmanrauhan. Lisäksi ei hirveästi varmaan jaksa pohtia toisten mielipiteitä, kun on kuolemassa sinua hengissä pitävän puvun aiheuttamaan palladium-myrkytykseen. Silti on turhauttavaa, kun hahmot ottavat kehityksessä askelia taaksepäin. Tosin eipä oikeassakaan elämässä ihmisten luonneviat häviä lopullisesti hetkellisten korjausliikkeiden myötä.
Starkin neuroottisuutta on myös lisätty tähän elokuvaan. Hän ei muun muassa tykkää ottaa vastaan hänelle ojennettuja asioita. Hah hah. Ei kun oikeasti, minusta se oli ihan hauska juttu. Anteeksi. Sarjakuvissa Starkilla esiintyvään raivokkaaseen alkoholismiin ei juurikaan edes vihjailla. Tälläkään kertaa.
Palladium-myrkytysjuonenkaaren ratkaisu on suurimpia ongelmia, mitä minulla henkilökohtaisesti elokuvan kanssa on: Stark keksii uuden alkuaineen. Uuden alkuaineen. Jonka mallin hän sattuu löytämään isänsä jälkeenjättämästä pohjapiirustuksesta. Koska miksei sitä piilottaisi johonkin täysin sattumanvaraiseen paikkaan. Sattumalta tämä uusi alkuaine ei taas aiheuta myrkytystä. Uusi alkuaine. Minä en vain pääse yli tuosta. En tiedä kyllä tiedä minkä takia se on niin paljon vaikeampi hyväksyä kuin se, että mies rakentaa toimivan ja lentävän taisteluhaarniskan luolassa ilman kunnon varusteita.
Loput juonesta käsitteleekin Starkin vastavoimia, eli kateellista asevalmistajaa Justin Hammeria ja kostoa hautovaa Ivan Vankoa. Heidän edustamansa uhka on tosin suurimman osan elokuvasta vain jossain taustalla. Vankokin unohdetaan ensiesiintymisen jälkeen pitkäksi aikaa, kunnes hän lopussa vieteriukon lailla ponnahtaa esiin ja huutaa: "olen tämän elokuvan pahis!". Lopulta Vankolla ei ole elokuvassa muuta järkevää roolia kuin tarjota lopputaistelu. Ihan hyvä taistelu se on, ei siinä mitään, mutta hahmo jää todella pinnalliseksi. Hänestä ei oikeastaan tiedätä mitään muuta kuin että hän haluaa kostaa Starkille perheensä kokemat vääryydet. Suurimman osan leffaa hän on hiljaa virnuillen. Menacing!
Myöskään Vankoa esittävä Mickey Rourke ei hirveästi asiaa paranna. Rourke on parhaimmillaan todellinen näyttelijämiesi, mutta pahimmillaan hän on Ivan Vanko. Ei nyt oikein herran venäläinen aksentti napannut. Ärsyttää, että aina kun ajattelen tätä elokuvaa, niin ensimmäiseksi tulee mieleen Rourke hokemassa "I vant mai bort".
Sen sijaan Sam Rockwellin esittämä Justin Hammer on suorastaan loistava. Hahmohan on sinällään melko kliseinen niljakas bisnespamppu, mutta elokuvan tapa käsitellä tuota klisettä nauratti kovasti. Justin Hammer näes yrittää epätoivoisesti olla tuo bisnesmiehen klisee. Hän yrittää olla sujuvasanainen, tyylikäs ja jopa pahaenteinen ja häikäilemätön, mutta kaikki mitä hän tekee ja sanoo on falskia ja epätoivonmakuista. Parhaiten tämä näkyy ehkä kohtauksessa, jossa hän yrittää kovistella Vankoa: "Ottakaa häneltä molemmat tyynyt. Ottakaa myös hänen kenkänsä. Miltä tuntuu, kun joku vie sinun tavarasi?"
Näyttelijöistä sanottava vielä sen verran, että Garry Shandlingin esittämä Iron Man-haarniskan perässä oleva epämiellyttävä senaattori (jonka todelliset motiivit saattavat paljastua myöhemmin) oli loistava. F*ck you, buddy. Lisäksi erinomaista oli, että Rhodeyn näyttelijä vaihtui Don Cheadleen. Ensinnäkin Cheadle ns. kova jätkä näyttelemään ja toisekseen Terrance Howardin kimitystä oli vähän vaikea katsella. Sekä kuunnella.
Kritiikkiä elokuva on saanut myös juonen aukkoisuudesta. Mm. tätä on kritisoitu: Mistä ihmeestä Vanko tiesi, että Stark keksisi yhtäkkiä lähteä formuloita Monacossa itse ajamaan? Vanko selkeästi oli alunperin varautunut siihen, että hän lähtee formularadalle riehumaan, sillä hän oli soluttautunut varikkotiimiin ja laittanut ruoskahärvelinsä haalarin alle. Onko hän meedio tai mieletön ihmistuntija (höhö, mieletön ihmistuntija)? Antakaahan kun kerron: Vankon suunnitelma oli tietysti alunperin aiheuttaa kaaosta formularadalla ja täten houkutella Iron Man luoksensa. Se, että Stark sattui ajelemaan itse, oli vain odottamatonta plussaa. Jos olet sitä mieltä, että selitykseni on heppoinen ja Vanko olisi voinut selvitä niin monella tapaa niin paljon helpommalla, niin turvaudun senaattori Sternin aiemmin mainittuun viisauteen: F*ck you, buddy.
Iron Manin ensimmäisellä jatko-osalla on siis puutteensa, mutta se tekee minulle myös monia ihania asioita. Parasta siinä on se, että se osaa pitää hauskaa. Pahaksi en myöskään laittanut sitä, että tässä elokuvassa esitellään Scarlett Johanssonin Black Widow ja että hänelle annettiin melko muikea potkimiskohtaus. Tämän melko aivottoman pätkän tiivisti aika hyvin täysin aivoton lehti: "Näyttävää toimintaa ja nokkelaa sanailua" - 7 päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti