Itselleni on kertynyt näitä mysteereiksi jääneitä pelejä enemmän kuin oma osani. Nyt olen päättänyt tehdä asialle jotain. Tässä sarjassa asennan jonkin vuosia kokoelmassani olleen pelin, annan sille kaksi tuntia aikaa vakuuttaa minut ja sen jälkeen todennäköisesti pilkkaan sitä internetissä. Koska pelin tulisi mielestäni esitellä olennaisimmat temppunsa parin tunnin sisään. Jos peli muuttuu hyväksi vasta viidennen tunnin jälkeen, se tekee jotakin väärin. Loppuun annan tuomion siitä, mitkä ovat todennäköisyydet, että pelaan peliä myös tulevaisuudessa.
Ensimmäisenä vuoronsa saa I Am Alive, joka muutama vuosi sitten latauspelinä ilmestynyt post-apokalyptinen seikkailuselviytymispeli. Genre, jonka nimi saattaa kuulostaa naurettavalta, kun sen näin ääneen kirjoittaa. Pelissä nimetön sankari saapuu takaisin nimettömän maailmanlopun runtelemaan nimettömään kotikaupunkiinsa etsimään nimetöntä perhettään. Varmaan nuokin kaikki oikeasti pelin aikana sanottu, mutta kaikki tarinallinen on pelissä niin mitäänsanomatonta, ettei vain pysty muistamaan kenenkään tai minkään nimiä. Parasta juonessa on se, että päähenkilö selittää siitä kaiken yleisölle. Ei varmasti jää mitään tajuamatta! Mahtavaa, kun viihde hoitaa ajattelun puolestani.
Muutenkin peli pitää pelaajaa hellästi kädestä. Jos tähtäät jota kuta, tähtäys on lukittunut kanssaselviytyjään. Et pysty ampumaan ohitse! Jos yrität jollain tapaa hypätä jonnekin, mistä seurauksena olisi kuolema, niin peli ei anna. Et pysty surmaamaan itseäsi vahingossa! Etkä tahallaan! Alussa taisteluita varten ohjeet saa moneet otteeseen, että varmasti tajuat miten peli haluaa sinun pelaavan.
Pelatessa tuntee olevansa hyvin vähän kontrollissa. Koko ajan on tunne, että kaiken voisi korvata quicktime-eventeillä ja lopputulos olisi melkein sama. Mistäpä pelaajat enemmän tykkäisivätkään kuin quicktime-eventeistä. Jos termi ei ole tuttu, niin QTE on pelintekijöiden epäonnistunut yritys tehdä välianimaatioista interaktiivisia: kesken näytöstä paina ajoissa nappia A, niin et kuole. Hauskuus ei voisi olla hauskempaa.
Pidin aikoinaan erittäin paljon uusista Prince of Persia-peleistä. Ne esittelivät minulle aivan uuden tyylisen tasoloikkimiskokemuksen. Näissä pääpaino ei ollut millintarkoilla ajoituksilla, vaan haaste tuli enemmänkin siitä, että keksii mihin suuntaan pitäisi kiipeillä. Nyt, noin kymmenen vuotta jälkeenpäin, alkavat sen tyyliset hyppelykohdat tulla sormista ulos. Samantyylistä hyppelyä sisältävät esim. God of Warit, Unchartedit ja Remember Me. Uudemmissa peleissä tosin tätä kiipeilyä on helpotettu ennestään - useimpien kohdalla hyppelyssä on suorastaan vaikea epäonnistua. Kiipeily on niin automaattista, että se on suorastaan turhaa.
Iso osa I Am Alivea on tuon tyylistä kiipeilyä. Siitä on yritetty tehdä jännittävämpää ja omalaatuisempaa lisäämällä staminamittari, joka kammostuttavan musiikin saattelemana sykkii alaspäin kiipeillessä. Jos mittari menee nollille, niin ei silloin ei jaksa enää kiipeillä ja maan kamara alkaa kutsua viettelevästi. Toisin sanoen jokaiseen kiipeilyyn on lisätty aikaraja. Aikarajathan ovat aina peleissä hauskoja. Lisäksi staminamittari on melko tarpeeton, sillä aikaa ja apuvälineitä on niin paljon, ettei jaksamisen vähentyminen muodostunut minulle kertaakaan ongelmaksi.
Minua ärsyttää peleissä se, jos päähahmo on huonommassa fyysisessä kunnossa kuin minä. Yleensä ottaen pelaan sen takia, että peleissä pystyy tekemään asioita, joita en pysty tekemään oikeassa elämässä. I Am Legendissä pystyy edellä mainitun staminamittarin tyhjentämään juoksemalla kymmen sekuntia ympyrää. Melkoinen atleetti. Minua häiritsee myös se, että tikkailla oleminen kuluttaa mittaria lähes yhtä nopeasti kuin käsien varassa roikkuminen. Myönnän, etten ole hetkeen tikkailla kulkenut, mutta muistikuvieni mukaan siinä pystyy aika mukavasti seisomaan aika pitkänkin aikaa. Olen varma, että ainakin kolme minuuttia pystyisin tikkailla roikkumaan. Toisin kuin päähahmomme.
Muutenkin liikkumiset ovat silloin tällöin hieman epäloogisia. Miksi kapealla reunalla käveleminen on merkittävästi hitaampaa kuin se, että kulkisit tyhjän päällä käsien varassa? Katsokaa vaikka!
Taistelu voisi teoriassa olla mielenkiintoista. Peli antaa panoksia todella kitsaasti, useampaa kuin yhtä vastustajaa on turha yrittää haastaa kerralla käsirysyyn ja muutenkin peli yrittää uskotella, että taisteluun tulisi suhtautua viekkaudella ja vääryydellä. Mm. tyhjällä aseellakin voi pelotella vastustajia. Tämä on hauska idea, mutta todennäköisesti taistelu käy jossain vaiheessa tylsäksi. Olen nimittäin tähän mennessä jokaisesta kohtaamisesta selvinnyt samalla kaavalla: yllätyshyökkäys ensimmäisen aseenomistajan kaulaan, ammun seuraavan pistoolin omistavan tyypin, haen häneltä panoksen ja ammun toisen jälkeenjääneistä vastustajista ja viimeisen puukotan. Puukottaminenkin on täysin haastetonta: painat nappia ja ränkkäät hetken toista ja lopputulos on aina sama tylsä puukotusanimaatio.Verenhimoni ei ole tyydyttynyt.
Minulle ei lähtökohtaisesti ole mikään ongelma, jos peli on putkijuoksu. Monet pelit, joista olen pitänyt valtavasti, ovat edenneet todella suoraviivaisesti. Enemmän minua harmistuttelee, jos putkijuoksu yrittää esittää olevansa jotain muuta. Tai ehkä ennemminkin, jos putkijuoksussa tulee jatkuvasti eteen kohtia, joissa joudut käyttämään minuutteja löytääksesi sen ainoan paikan, mistä pääset eteenpäin. I Am Alive on näitä täynnä; kohtasin ensimmäisen n. 10 sekuntia pelin alkamisen jälkeen. Ehkä vika on minussa. Ehkä minulla on vain vaikeuksia hahmottaa ympäristöäni. Ehkä olen vain epäonnistunut pelaajana ja ihmisenä.
Pelissä on myös jostain syystä kartta. Puolet ajasta kartan tarkoitus on osoittaa, että tuonnekaan et pääse. Toinen puoli ajasta kartta on täysin hyödytön.
Peleissä on myös usein rasittavaa se, ettei oikein osaa etukäteen arvata, miten kyseinen peli haluaa tallennella itseään. Yleensä oletan, että kun jatkat peliä, jatkat sitä ns. checkpointilta. I Am Alive ei ole sellainen peli. Tallennus tapahtuu vain episodien alussa. Tästä ei puhuttu etukäteen! Myös episodien välit eivät ole mitenkään itsestäänselvyyksiä aloittelijalle. Ei voi olla kauhean vaikea kirjoittaa esim. "episode 4" neljännen episodin tullessa kohdalle. Luulen, että tämän saavuttamiseksi kenenkään koodaajan aivot eivät olisi räjähtäneet. Tämän sekoilun vuoksi jouduin pelailemaan kohtuu pitkiä pätkiä uudestaan.
Pelissä on perusasiat sinänsä ihan ok kunnossa. Peli ei ole susiruma. Kontrollit toimivat pääasiassa ihan ok. Tosin reunoille roikkumaan siirtyminen vaatii usein turhan monta napin b painamista. Pelin tunnelma on myös ihan ok. Kaiken kaikkiaan puutteistaan ja ärsyttävyyksistään huolimatta peli on enimmäkseen meh.
Tuomio: Koska peli on käsitykseni mukaan melko lyhyt, se ei ole ihan liian ärsyttävä ja minulla ei ole tällä hetkellä parempaa peliä työn alla, niin todennäköisesti pelaan sen kokonaan. Mutta vain koska kompletionisti minussa vaatii niin. Olen sillä tavalla rikki. En oikein keksi kenelle tätä voisi suositella. Peli ei tee mitään niin erityisen hyvin, että tähän kannattaisi panostaa aikaa tai rahaa. Pelatkaa mieluummin jotain vanhaa Prince of Persiaa. Ei kaanoniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti