Joulukalenterin peliperjantai: Retropelit

Jos lukee ihmisten mietteitä internetistä (vaikka tietää ettei kannattaisi) saattaa huomata, etteivät ketkään vihaa pelejä niin paljon kuin pelaajat. Aina on jokin pielessä ja erityisesti ennen oli kaikki paremmin. Väärin. Ennen kaikki ei ollut paremmin. Vaikka monien ammattivalittajien mielestä olen pohjattoman väärässä ja luultavasti myös homoseksuaali, niin nykyään tehdään kaikkien aikojen parhaimmat pelit. Huolimatta siis kaikesta siitä, mikä minua nykyäänkin peleissä ärsyttää.

Nostalgia on kuitenkin kova sana nykyään melkein mediassa kuin mediassa ja pelit eivät ole siitä poikkeus. Monet vanhat klassikot ovat helposti saatavilla, ei pelkästään puolilaillisesti emulaattoreiden kautta, vaan myös laillisin keinoin monista eri digikaupoista. Vanhojen hyvien pelien lisäksi indie-puolella julkaistaan paljon pelejä, jotka eivät pelkästään tunnu vaan myös näyttävät riittävän muinaisilta kutitellakseen vanhojen setien nostalgiakulkusia.

Itse en ollut aiemmin ihan satasella jaksanut tähän kelkkaan lähteä. Toki pidän vanhoistakin peleistä, olenhan itsekin jo iäkäs, mutta monet seikat muinaiskonsoleiden pelaamisessa ärsyttävät liikaa jotta jaksaisin niistä täysillä nauttia. Erityisesti tallennusmahdollisuuksien puute on minulle liikaa. Kuten tuolla listassani mainitsin, en jaksa pelata pitkiä pätkiä pelejä uudelleen vain päästäkseni siihen kohtaan, missä minulla on vaikeaa.

Sitten satuin jossain mielenhäiriössä ostamaan vanhoja Sega-pelejä sisältävän Mega Drive collectionin jossain mielenhäiriössä ostamalleni PS Vitalle. Peleissä on mahdollista tallentaa milloin vaan. Huomasin kokoelman pelien sopivan erityisen hyvin kannettavalle konsolille. Nostalgian nälkäni pärskähti valloilleen. Huomasin käyneeni kuolaamaan Nintendo 3DS:n perään, jotta saisin kaikki haluamani klassikot mukaan seikkailuihini. Tässä pieni listaus peleistä, joita lämpimästi muistelen ja mielelläni jossain pimeässä bussin nurkassa pelaisin; jokaiselta minulle nostalgiselta laitteelta valitsen yhden pelin.

Commodore 64: Psycho Pigs. Simppeli peli simppelille ihmiselle toisiaan areenalla pommittavista sioista. Hauskaa ajan vietettä, joka ei liikaa aivoja rasita. Ehkä ensimmäinen peli, jonka sain pelattua läpi! Joskus muinoin, kun pelit olivat C-kasetilla, tämä ei ollut mikään itsestään selvyys. Vaikka suurimmasta osaa Amigan ja Commodoren peleistä ei käsittääkseni ole hirveästi toivoa pelata käsikonsoleilla, niin Psycho Pigs on saanut jopa 3DS-version.

Amiga: Midnight Resistance. Contra-henkinen peli, josta pidän enemmän kuin Contrasta. Huiput musiikit ja huiput aseet. Videota katsellessani voin myöntää, että aika on saatannut kullata muistoja, mutta kyllä tuo edelleen näyttää siltä, että sen parissa viihtyisi ainakin hetken.

NES: Super Mario Bros. 3. En tiedä tarviiko tästä minun ikäisille hirveästi kertoilla. En tiedä tarviiko tästä kenellekään hirveästi kertoa. Se on Mario ja vieläpä kaikkein paras Mario. Ainakin NESsille.

Mega Drive: Streets of Rage 2. Muistan kuinka paljon ylimääräisiä kaveripisteitä aikoinaan irtosi minulta, jos omisti tämän pelin. Mahtavan hauskaa erityisesti kaksistaan. 4 erilaista pelattavaa hahmoa, hyvää toimintaa ja loppumaton määrä jotain keesitukkaisia anarko-pekkoja, joita vetää turpaan. Mahtavaa.

Playstation: Twisted Metal 2. Minun on myönnettävä, että vaikka omistin ensimmäisen playstationin, niin en muistele sitä millään erityisellä kaiholla. Jopa ajan kultaamien muistikuvieni mukaan iso osa peleistä oli vähän kömpelöitä. Toki sillä on klassikkonsa ja huippupelinsä. Minulle se oli ajoneuvoammuskelu Twisted Metal 2. En varmaan mitään peliä ole läpäissyt niin montaa kertaa. Kaverilla oli aikoinaan telkkari, jossa oli myös VHS-nauhuri. Pelasimme peliä niin kauan, että saimme tuolle VHS:lle nauhoitettua kaikkien hahmojen loppuanimaatiot.

Nintendo 64: Super Mario 64. Vain yhdellä kaverillani oli aikoinaan N64. Tämä tarkoitti sitä, että en ole hirveästi päässyt tätä peliä pelaamaan, mutta se teki minuun aikoinaan vaikutuksen. Marion siirtyminen kolmedeehen oli yllättävänkin sujuvaa. Pidin myös siitä, että kentissä sai riekkua melko vapaasti tähtiä etsimässä ja kun oli tarpeeksi nokkelasti riehunut tähtiä itselleen, sai uuden maailman auki. Hauskaa ja koukuttavaa!

Seuraavaa konsolipolvea en oikein enää osaa pitään minään retropelaamisena, joten lista on ehkä jätettävä tähän. Haluan kuitenkin vielä jakaa lukioideni kanssa erinomaisen youtube-kanavan. Jos satut nauttimaan vanhoista peleistä ja pelihistoriikeistä, niin kannattaa katsoa tämän tyypin videoita. Ei mitään tyypillistä youtube-hahhah-huumoria, vaan asiallista tarinointia. Loppuun maistiainen.