Hollywood on vuosikaudet yrittänyt sovittaa menestyneitä videopelejä menestyviksi elokuviksi. Lopputulokset ovat olleen pääosin vähemmän mairittelevia ja enemmän kuraisia. Miksi videopelielokuvat eivät ole toimineet tähän mennessä?
Onko kyse itse lähdemateriaalista? Olen lukenut väitteen, että esim. Bioshockin tarinaa - jota pidetään yhtenä pelihistorian parhaimmista - ei voi kuitenkaan pitää kaksisena, koska suurimman osan aikaa pelistä tarinaa ei ole. Suurimman osan aikaa pelistä ei ole dialogia tai juonen kuljetusta, vaan toimintaa. Vaikka tämän kanssa olisikin samaa mieltä, ei sillä voi perustella videopelisovitusten epäonnistumisia. Kaikki taide vaatii sovitusta vaihtaessaan mediaa. Esim. Amerikan psyko olisi tuskin toiminut, jos kirja olisi kuvattu sellaisenaan. Suoraan sanottuna kirjaa olisi tuskin pystynyt edes kuvaamaan sellaisenaan. Vaikka edelleen haluaisi väittää, että peleissä ei ole hyviä tarinoita, niin on mahdotonta väittää ettei niissä olisi edes erinomaisia ideoita, joita voisi elokuvamaailma helposti hyödyntää. Esimerkiksi edellä mainitun Bioshockin maailma taipuisi helposti näyttämöksi pyllyä muikistavalle scifi-trillerille.
Vai onko pelileffojen huonossa laadussa kyse enemmänkin siitä, etteivät tekijät ole ymmärtäneet, miksi lähdemateriaali on niin rakastettu? Onko kyse siitä, että tekijät tai tuottajat eivät ole välittäneet siitä, mitä pelien fanit ovat halunneet nähdä ja yrittäneet vain kääriä helpot tryffelit tekemällä jotain hanuria ja läpsäisemällä suositun pelin nimi päälle? Todennäköisesti näin. Monen pelielokuvan tunnelma tai keskeinen sisältö poikkeaa rankasti siitä, mitä peli oli. Edelleen, on selvää, että juonta ja tapahtumia on sovitettava mediaan sopivaksi.
Jossain on kuitenkin mentävä raja. Mitenköhän Sormusten herra-fanit olisivat reagoineet, jos elokuvissa tapahtumat olisivat siirretty nykyaikaan, örkit olisivat olleet avaruusolioita ja Sauron Donald Trump? Tämän tunteen pelien ystävät joutuvat viemään sänkyyn yleensä pelileffoja katsottuaan. Hieno esimerkki tästä oli suunnitelmat Uncharted-elokuvaa varten. Peleissä pääsankari on aarteenmetsästäjä ja varas Nathan Drake. Elokuvassa hän olisi ollut kirjakauppias, joka perheensä kanssa etsii jänniä vihjeitä aarteista. Nykyajan Indiana Jonesin sijaan haluttiin ratsastaa melko suosituilla National Treasure-elokuvilla. Miksi tällainen muutos? Tehdäänkö noita fanien kiusaksi? Onneksi elokuva ei toteutunut.
Joistain videopelielokuvista olen ihan pitänytkin. Ei ne mitään mestariteoksia ole, mutta viihdyttävää katsottavaa silti. Tässä mielestäni parhaat, eli top 3:
3. Hitman
En ole uudempaa Hitmania katsonut, enkä tätäkään pitkään aikaan, mutta muistikuvieni mukaan tässä oli näyttävää ja viihdyttävää toimintaa. Olyphant oli oikein sopiva näyttelijä Herra 47:ksi. Juoni toki tässäkin on ihan mitä sattuu. Pelisarjan faneja mahdollisesti söi rotan lailla se, että tämä oli suoraviivainen toimintaelokuva ei niinkään salamurhailuelokuva.
2. Resident Evil
Tällä elokuvalla ei juuri ole käsittääkseni ole juuri muita ystäviä kuin minä ja eräs nimeltä mainitsematon ystäväni. Kartano ja kauhu ovat elokuvasta poissa, mutta hauska toimintajännäri tämä minusta on. Jatko-osat leviävät elokuva elokuvalta enemmän käsiin ja viimeisin osa oli suorastaan sietämätön.
1. Silent Hill
Tämä on suosikkini pelkästään sen takia, että edes muutamassa kohtaa se onnistui tavoittamaan hetkellisesti samaa tunnelmaa, jota koin junnuna katsoessani kun kaveri pelasi tätä. Vaikka tässäkin juoni kompuroi ja näyttelijäsuoritukset ovat sitä sun tätä, niin onhan tämä vain visuaalisesti melko upea elokuva. Monet kohtaukset sisältävät upeaa kauhukuvastoa ja ovat pysyvästi jääneet mieleeni esimerkkinä pikkutyttö tanssimassa verisateessa. Jatko-osakin oli minusta ihan hyvä.
Sitten taas näitä huonoja. En laita näihin Uwe Bollin leffoja, koska ne täyttäisivät koko listan. Varmasti on näitäkin huonompia olemassa, mutta en minäkään kaikkea kuraa ehdi katsomaan. Top 4, koska muistin kesken kaiken vielä yhden :
4. Doom
Tunnustus alkuun: vaikka tiedostan kuinka huono tämä on, pidän jostain syystä tästä elokuvasta. Ärsyttävää on, tästä yritetty tehdä Resident Evil-elokuva sen sijaan että tämä olisi ollut Doom-elokuva helvetteineen ja demoneineen. Tämä on listalla ehkä erityisesti hukatun potentiaalin takia. Miten siisti olisi ollut toimintakauhupätkä, jossa sankari olisi Ash Williamsin tavoin sahaillut monenlaisia demooneja poikki? Nyt on tyytyminen peruszombiemättöön. Silmistä kuvattu räiskintäkohtaus on melko naurettava. Hahmot ovat kaikki typeriä ja yksiulotteisia, erityisesti "sheboysien" perään haikaileva limainen äijjä. Leffassa on melkein kaikki pielessä ja silti se minua viehättää. En tiedä.
3. Super Mario Bros.
Mitä tekemistä tällä on Marion kanssa? En tiedä miten Marioista saisi elokuvaa aikaiseksi, mutta ei ainakaan näin.
2. Max Payne
Suomen ylpeys ottaa valkokankaalla turpaan. Tuntuu, että tämä elokuva vetää koko franchisea turpaan. Elokuvan ongelma on, että se ei tavoita pelien tyyliä. Kovasti yritetään kuvallisesti kikkailla, mutta kaikki on niin kovin teennäistä. Mark Wahlberg ei sovi Max Payneksi. Juoni on naurettava, mutta totuuden nimissä ei pelienkään juoni kaksinen ollut. Isoimman pettymyksen tuottivat kuitenkin toimintakohtaukset. Come on, niiden olisi pitänyt olla Max Payne-elokuvan kovin anti, mutta nyt ne ovat vain tuollaista vaisua tissillä läpsyttelyä.
1. Resident Evil: Afterlife
Tämä on suorastaan sietämätön. Tämä on kuin jakso TV-sarjasta ja aika ajoin se myös näyttää siltä. Faneja yritetään epätoivoisesti miellyttää mainitsemalla pelisarjassa olleiden henkilöiden ja asioiden nimiä. Luonnollisesti nämä henkilöt ja asiat ovat täysin erilaisia kuin peleissä. Koko elokuva on jatkuvaa, innotonta toimintakohtausta. Juonesta ei kannata puhuakaan. Kuinkakohan pimiä on seuraava osa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti