Road to Age of Ultron: Thor

Ensimmäisen katsomiskerran jälkeen Thor oli ehdottomasti vähiten suosikkini MCU-leffoista. Kuitenkin joka kerta, kun tämän elokuvan näen, pidän siitä enemmän ja enemmän. Se on huomattavasti viihdyttävämpi kuin The Incredible Hulk ja huomattavasti vähemmän typerä kuin Iron Man 2.

Myönnän aikoinaan menneeni teatteriin melkoisin ennakkoasentein - Thor ei todellakaan kuulunut suosikkimarvelhahmoihini. Olin aina pitänyt hahmoa typeränä ulkoasultaan, voimiltaan ja taustaltaan. Joku norjalainen tukkajumala, voiko olla paljon tuota laiskempaa hahmosuunnittelua.

                                                   "Ensireaktioni kun kuulin Thor-elokuvasta"

Etenkin se siipikypärä on jotenkin erityisen höhlä. Onneksi sitä ei leffassa pidetty kuin sekunti. Koko hahmo on vähän höhlä. Koko hahmo oli käsitykseni mukaan vähän tällainen:

Elokuvan jälkeenkään en ollut vielä käännytetty. En ollut täysin vakuuttunut ja syy siihen oli toimintakohtaukset. Tiedän, että jauhan näissä arvosteluissa toimintakohtauksista niin paljon, että puolet lukijoista varmaan tätä nykyä lopettaa lukemisen siinä kohtaa, kun tuo sana mainitaan. Lupaan lopettaa tuon sanan käyttämisen välittömästi. Kuitenkin action on sen verran olennainen osa supersankarileffoja, että siihen puoleen on aina tartuttava. 

Thorissa taisteluhetkiä on vähänlaisesti ja ne eivät ole sisällä mitään tajuntaaräjäyttävää tai erikoista. En ole enää niihin niin pettynyt kuin ensimmäisellä kerralla, mutta ne ovat edelleen elokuvan heikointa antia ja ehkä vaatimattomimmat koko MCU:n historiassa. Jääjättien maailmassa tapahtuva ensimmäinen on myös hieman turhan nopeilla leikkauksilla pilattu, vaikka muuten ihan mukava kohtaus onkin. Erehdyttiin aikoinaan katsomaan tämä 3D:nä ja lasien läpi tuosta kohtauksesta ei ottanut mitään tolkkua. Jäämörön pään läpi lentäminen tosin nosti kuitenkin hymyn suupielille.

Thor on tarinaltaan yksinkertainen kasvukertomus pojasta mieheksi. Miehistyttyään Thor saa käyttöönsä valtavan vasaran. Hienovaraista. Toinen hienovaraisen symboliikan hetki on, kun jumalan poika (Thor) kuolee muiden puolesta, herää henkiin ja saa supervoimat (valtavan vasaran). Vaikka elokuvan juoni- ja symboliosastolta ei löydy mitään erityisen uutta eikä omaperäistä, on elokuva kuitenkin aivan mahdottoman viihdyttävä.

Tästä iso kiitos kuuluu hahmoille, joiden tekemisiä on miellyttävä seurata. Hemsworth on ensisijaisesti ulkonäöllisesti erinomainen Thor, mutta hän myös tuo esiin riittävän hyvin hahmon eri puolet: Elokuvan Thor on ylpeä ja riidanhaluinen mutta myös halukas oppimaan virheistään. Se on mukava ominaisuus päähahmossa. Sivuhahmoista erityisesti Stellan Skärskör.. Skriikraa... Kierkagaardin esittämä tohtorismies on hauska ja mieleenpainuva hahmo. Onneksi häntä ollaan saatu nähdä myös jatko-osissa.

Agentti Coulsonkin saa aiempaa enemmän aikaa ruudulla ja sehän on aina plussaa. Ensiesiintymisen tekee myös Clint Barton aka Hawkeye. Esiintyminen on tosin nopea ja melko tarpeeton. Hawkeyeta näkisin mielelläni huomattavasti enemmän esim. Age of Ultronissa.

Parasta hahmoissa on kuitenkin se, että Thor on viimeinkin MCU:n leffa, jossa on edes tyydyttävän arvosanan ansaitseva pahis. Ärsyttävää kehua teinityttöjen kuolaamaa Lokia, mutta pakko myöntää, että näköjään Hiddlestonen näyttelysuorituksen perään itsekin salivaa erittelee. Vaikka täyden potentiaalin hahmo saavuttaa vasta myöhemmissä elokuvissa, niin jo ensiesiintymisellään Loki vakuuttaa huomattavasti enemmän kuin Iron Manin pahikset, jotka lipuvat joko meh- tai huumoriosastoille. Lokilla on oikea motivaatio, älykkyyttä ja myöhemmin myös aavistus huumorintajuakin. Tämän elokuvan aikana se ei vielä ihan mahdottomasti päässyt liekkinä roihuamaan.

Kiitosta täytyy jakaa myös siitä, että Thorin tullessa maan päälle tilanteesta revitään todella vähän tyypillistä "fish out of water"-tilanteeseen kuuluvaa huumoria. Joka kerta yllätyn, että Thor ei kutsu elokuvan aikana autoja "hevosettomiksi kärryiksi". Toisaalta miksi Thor olisikaan hämillään maan päällä? Elokuva tekee selväksi, että hän on käynyt siellä aiemminkin. Olen iloinen, ettei elokuva lähtenyt tähän kuluneeseen kuvioon mukaan halvan huumorin perässä.

En ole tosin ikinä tykännyt "sankari menettää voimansa"-juonikuviosta. Jälleen kerran: jos menen katsomaan elokuvaa jostain supersankarista, haluan nähdä hänen käyttävän voimiaan. Onneksi voimattomuuteen käytettävä aika menee myös sujuvasti. Elokuva ei törmää siinä kohtaa seinään, vaan painaa lävitse myös tämän kurjan esteen. Tämä kuvaakin elokuvaa erinomaisesti - se menee eteenpäin. Jotenkin Thoria pitää kahdentunnin kestostaan huolimatta todella lyhyenä elokuvana, koska se ei jää missään kohtaa paikoilleen jauhamaan. Aina joko sanotaan jotain olennaista tai mielenkiintoista tai sitten näytetään jotain olennaista tai mielenkiintoista.

Paitsi siinä kohtaa, kun Thor on "kuolemaisillaan". Oikeasti. Taas tuo "voieikuoleekohansankari"-klisee. Ei se kuole. Mennään mieluummin eteenpäin.

Yhteenveto: Thor on elokuva, jonka parissa on mukavaa. Se myös luo pohjan Thorin tuleville esiintymisille, jotka ovat vielä parempia. Kaikista leffan omista ansioista huolimatta en voi välttää Thorista puhuessa tätä mielleyhtymää:

Ps. DVD:n Takakannen mielestä Hopkinsin urankohokohta ja tunnetuin elokuva on ilmeisesti Beowulf. Weird.